Noora Hannula
HeeiMoi!
Olen Noora, toisen vuoden prosessiteekkari kemiantekniikan ja prosessien pääaineesta. Oma fuksivuoteni oli aivan huikea kokemus – sain tutustua moniin uusiin ihmisiin ja kokea yhteisöllisyyttä, joka teki opintojen alusta ikimuistoisen. Haluaisinkin päästä nyt itse luomaan samanlaisia kokemuksia tuleville fukseille ja olla tukena heidän opintojensa ensiaskeleilla.
Tykkään tutustua uusiin ihmisiin ja olla aktiivisesti mukana tapahtumien järjestämisessä. Olen luonteeltani positiivinen, vastuuntuntoinen ja helposti lähestyttävä. Lisäksi tykkään haastaa itseäni uusilla tavoilla, ja koen, että fuksipäällikön pesti olisi loistava tilaisuus kehittää omaa osaamistani.
Kuluneen vuoden aikana olen ollut mukana PT:n toiminnassa apuIE:nä sekä abitoimarina, joten tapahtumien järjestäminen ja ryhmässä työskentely ovat minulle tuttua. Nuorempana olen ollut aktiivinen myös harrastusseurassani ja seurakunnalla, mikä on opettanut organisointia ja vastuunkantoa.
Opintoni ovat nyt hyvässä vaiheessa, ja koenkin minulla olevan aikaa ja energiaa panostaa täysillä tähän tehtävään. Haluaisin olla fukseille turvallinen ja innostava tuki sekä tehdä heidän ensimmäisestä vuodestaan unohtumattoman. Fuksipäällikön tehtävässä pariyhteistyö on mielestäni todella tärkeää, ja siksi haenkin pestiä yhdessä Oskari Airilan kanssa – olemme toimineet isoina samassa ISOryhmässä, ja yhteistyömme toimii erinomaisesti.
Jos herää mitä tahansa kysyttävää niin vastaan niihin mielelläni.
1. Jos sinut valitaan fuksipäälliköksi, mitkä ovat tavoitteesi seuraavalle 1,5 vuodelle?
Haluan ennen kaikkea luoda fukseille mahtavan ja ikimuistoisen ensimmäisen vuoden, joka on täynnä hauskoja kokemuksia, uusia mahdollisuuksia ja yhteisöllisyyttä. Tavoitteenani olisi, että jokainen fuksi tuntee olonsa lämpimästi tervetulleeksi teekkariyhteisöön ja löytää oman paikkansa sen joukosta.
Ylläpitäisin ja kunnioittaisin perinteitä, mutta toisin niiden rinnalle myös omaa kädenjälkeäni ja uusia ideoita. Haluaisin kehittää toimintaa jatkuvasti esimerkiksi anonyymien kyselyiden avulla, jotta fuksien palautteet ja toiveet saadaan aidosti kuuluviin. Lisäksi haluan dokumentoida tehdyt asiat ja kokemukset selkeäksi oppaaksi tuleville fuksipäälliköille, jotta toiminta pysyy yhtenäisenä ja kehittyy vuodesta toiseen
Yhtenä tärkeänä tavoitteena pidän myös kansainvälisen puolen kanssa tehtävän yhteistyön edistämistä. Haluan varmistaa, että kaikki fuksit, taustasta riippumatta, kokevat olevansa osa samaa yhteisöä.
2. Opiskelijat, jotka eivät tunne kuuluvansa johonkin yhteisöön tai saa opiskelujen alussa muodostettua suhteita opiskelijatovereihinsa, jäävät usein jälkeen opinnoissaan. Millä keinoin kaikki fuksit onnistutaan integroimaan johonkin yhteisöön tai löytämään oman porukkansa?
On tärkeää, että jokainen fuksi löytää oman paikkansa ja tuntee kuuluvansa yhteisöön heti opintojen alusta lähtien. Tähän voidaan vaikuttaa monin tavoin. Ensinnäkin haluaisin järjestää monipuolisia tapahtumia, joista osa olisi myös täysin holittomia, jotta kaikilla olisi mahdollisuus osallistua omien mieltymystensä mukaan. Koen myös matalan kynnyksen tapahtumien, kuten peli-iltojen, yhteisten aamiaisten tai rentojen hengailujen, olevan tärkeitä ja auttavan erityisesti niitä, jotka eivät koe suuria juhlia omakseen.
Integroitumista voisi myös tehostaa sekoittamalla ryhmiä eri tilanteissa, jotta fuksit eivät aina viettäisi aikaa vain saman porukan kanssa. Näin syntyy luontevasti uusia tuttavuuksia ja verkostoja yli ryhmärajojen. Samalla haluaisin kannustaa fukseja osallistumaan rohkeasti monenlaiseen toimintaan ja näyttää heille erilaisia mahdollisuuksia, kuten yhdistyksiä, kerhoja ja muita opiskelijayhteisön osa-alueita.
Koen myös pienryhmätoiminnan ja etenkin tuutorien roolin olevan suuri fuksien integroitumisessa yhteisöön. On tärkeää, että tuutorit osaavat huomioida erilaiset ihmiset ja osaltaan madaltaa osallistumisen kynnystä. Tuutorit ovat usein se ensimmäinen linkki yhteisöön, joten heidän roolinsa on keskeinen.
Orientaatioviikon jälkeen voisi myös toteuttaa anonyymin kyselyn, jossa fuksit voivat kertoa, ovatko he löytäneet oman porukkansa ja miten yhteisöllisyyttä voisi vielä parantaa. Näin saataisiin arvokasta palautetta ja mahdollisuus kehittää toimintaa fuksien toiveiden mukaisesti.
Lisäksi voisi järjestää fuksipäälliköiden kuukausittaisen matalan kynnyksen tapaamisen tai vastaavan tilaisuuden, jossa voitaisiin yhdessä varmistaa, että jokainen fuksi tulee huomioiduksi ja saa tarvitsemansa tuen.
3. Prosessiteekkareille tulee vuosittain yli 200 fuksia. Minkälaisia haasteita ja mahdollisuuksia näet tämän tuovan PT:n fuksikasvatukseen?
Yli 200 fuksin määrä tuo prosessiteekkareiden fuksikasvatukseen sekä haasteita että hienoja mahdollisuuksia. Suuren ryhmän myötä yksilöllinen kohtaaminen on luonnollisesti haastavampaa, ja on tärkeää varmistaa, että jokainen saa tarvitsemansa huomion ja tuen. Samalla on huolehdittava siitä, että tärkeä tieto tavoittaa kaikki fuksit, eikä kukaan jää ulkopuolelle. Myös tapahtumien ja toimintojen resurssien riittävyys korostuu, kun osallistujamäärät kasvavat.
Toisaalta suuri fuksimäärä tarjoaa valtavasti mahdollisuuksia. Se mahdollistaa isojen ja monipuolisten tapahtumien järjestämisen, joissa eri tyyppiset fuksit voivat löytää itselleen mieluisia tapoja osallistua. Suuresta joukosta on myös helpompi löytää omanhenkisiä ystäviä, ja yhteisöstä löytyy aina joku tuttu, mikä madaltaa osallistumisen kynnystä.
Lisäksi suuri ja monimuotoinen joukko tuo fuksikulttuuriin rikkautta. Kansainvälisyys ja erilaiset taustat lisäävät ymmärrystä, monipuolistavat toimintaa ja tekevät yhteisöstä entistä avoimemman ja vastaanottavamman.
Yhdenvertaisuuden kannalta on tärkeää, että sekä suomen- että englanninkieliset fuksit kokevat olevansa osa samaa yhteisöä alusta asti. Yhteisöllisyyttä voisi vahvistaa järjestämällä enemmän yhteisiä tapahtumia, joissa käytetään yhteistä kieltä, pääasiassa englantia, jotta kaikki voivat osallistua tasavertaisesti. Kaiken fukseille jaettavan informaation tulisi olla saatavilla myös englanniksi, jotta kukaan ei jää tiedotuksen ulkopuolelle.
Fuksipäällikön rooli on vahvasti tiimityötä, ja koen itse olevani helposti toimeen tarttuva, sosiaalinen ja aikaansaava työpari. Innostun helposti uusista ideoista ja lähden viemään niitä käytäntöön määrätietoisesti. Olen tottunut järjestämään tapahtumia sekä työelämässä että vapaaehtoistehtävissä, joten minulla on hyvä kokonaiskuva tapahtumien suunnittelusta, toteutuksesta ja markkinoinnista. Pystyn pitämään langat käsissä myös kiireen keskellä ja säilyttämään rauhallisen otteen. Työparina olen kannustava, kuunteleva ja valmis auttamaan toista aina tarpeen tullen.
Mahtavaa, että haet Fuksipäälliköksi! Tässä olisi pari lyhyttä kysymystä:
1. Fuksipäällikön pesti kestää 1,5 vuotta tarkoittaen sitä, että se jatkuu vielä hallitusvuoden jälkeen. Mistä tiedät, että sinulla on motivaatiota pusertaa vielä toinen kevät?
2. Prosessiteekkareilla on suomen- ja englanninkielisiä kandiopiskelijoita, mutta myös aktiivisia Täffäläisiä. Oletko miettinyt, millaisia fuksiryhmiä lähtisit kokoamaan?
3. Siniset vai vihreät haalarit?
Onnea hakuun!