Moi!
Mä oon Lam, toisen vuoden kemian tekniikan opiskelija Vietnamista. Ennen kuin muutin tänne, mä kuvittelin yliopisto-opiskelun olevan lähinnä valtavia kirjakasoja ja kellon ympäri pänttäämistä. Muistan vieläkin kirkkaasti sen hetken, kun sain tietää orientaatioviikosta vasta sitä edeltävänä iltana. Se viikko sytytti mus jotain sellaista, mitä en tiennyt mus edes olevan; se vei mut lopulta täysin mukanaan opiskelijaelämään ja sai mut ryhtymään itsekin ISOksi.
PT on ollut mulle kuin toinen perhe. Sieltä mä oon löytänyt mun parhaat kaverit, mahtavat ISOt, fuksikapteenit ja vanhemmat opiskelijat. PT:n tapahtumat piti mut liekeissä ja auttoi jaksamaan raskaiden viikkojen läpi, jotta pääsin viikonloppuna heidän seuraansa. Mus on pidetty siellä niin hyvää huolta ja mut on hyväksytty juuri tällaisena kuin olen; siksi mä haenkin kansainvälisyys- ja maisterikapteenin pottiin, jotta voisin varmistaa, että muutkin opiskelijat saa yhtä lämpimän vastaanoton ja nauttii ajastaan täällä.
Vähän sit mus itsestäni! Mä oon tyyppi, jolta löytyy ihan älytön määrä päättäväisyyttä ja paloa kaikkiin hakemiini juttuihin. Mä uskon elämän elämiseen täysillä, ja nään tämän kapteeniroolin mahtavana tilaisuutena ottaa kaikki irti näistä yliopistovuosista vielä kun voin. Mä yritän aina pitää hauskaa töitä tehdessä, koska nauru tekee pitkästä ja raskaasta päivästä paljon helpomman. Hauskuuden pitää kuitenkin kulkea käsi kädessä vastuun kanssa. Mä oon todella ylpeä mun kädenjäljestä, joten mä kyllä tiedostan aina, onko mun työn jälki riittävän hyvää vai ei.
Mä oon ehdottomasti ihmisihminen. Uusiin tyyppeihin tutustuminen ei oo koskaan ollut mulle mikään kynnyskysymys; vaikka olisin aivan uudessa maassa ilman yhtäkään tuttua tai sukulaista, mä pyrin aina tuomaan hyvää fiilistä ja virtaa mukanani. Yksi mun isoimmista tavoitteista tässä potissa on olla tyyppi, johon porukka voi luottaa ja jolle voi tulla avautumaan omista huolistaan. Mulle on kaikkein tärkeintä, että uudet opiskelijat tuntee olonsa kotoisaksi ja onnelliseksi tässä uudessa ympäristössä.
– Lam
Kuinka huolehtisit suomen- ja englanninkielisten opiskelijoiden tasavertaisuudesta kiltamme toiminnassa?
Yliopistossa, jossa englanninkielisten opiskelijoiden määrä kasvaa vuosi vuodelta, on tärkeää varmistaa, että he pääsevät nauttimaan tapahtumista samalla tasolla kuin suomenkielisetkin. Kielitasa-arvo on kuitenkin paha pähkinä purtavaksi. Vaikka meillä on jo toimivia rakenteita, kuten englanninkielisiä Telegram-tiedotuskanavia, virallisia tiedotteita ja molemmilla kielillä kirjoitettuja tapahtumakuvauksia, haasteet liittyvät siihen, mitä tapahtumissa oikeasti tapahtuu. Olipa kyse sitten tapahtumaa edeltävistä briiffeistä Amfin edessä tai aasinsilloista sitseillä, suomea puhutaan yleensä ensin – ja huomattavasti yksityiskohtaisemmin kuin englanniksi. Pelkästään englantia puhuvana opiskelijana jäämme hyvin usein paitsi vitseistä ja kontekstista. Ihmiset alkavat nauraa, ja me vain katsomme kavereiden kanssa toisiamme hämmentyneinä. Tavoitteeni onkin lieventää tätä tilannetta.
Ensinnäkin voimme tasapainottaa pääosin suomeksi ja pääosin englanniksi järjestettävien tapahtumien määrää, jotta ne, joita toinen kieli jännittää, voivat osallistua toiseen. Tapahtuman luonteen pitäisi säilyä samana, mutta tämä antaisi kaikille mahdollisuuden nauttia samasta kokemuksesta ja yhtä hauskasta meiningistä. Yksi hyvä esimerkki tästä ovat fuksisitsit, eli PT ja Etco. Meno ja meininki ovat molemmissa samat, mutta toiset järjestetään kokonaan englanniksi. On ratkaisevan tärkeää, että annamme opiskelijoille molemmilta puolilta syyn lähteä mukaan. Tämä riippuu itse tapahtuman suunnittelusta ja tarkoituksesta, jotka aion käydä huolellisesti läpi. Voimme myös järjestää tapahtumia ja iltamia, jotka sekoittavat molempia puolia keskenään ja siten luontevasti sulattavat kulttuurimuureja. Tällaisissa tapahtumissa on olennaista panostaa hehkutukseen ja mainontaan – oli se sitten Telegram-viestejä, julisteita tai puskaradiota – sekä tehdä odotukset selviksi niin, että porukkaa todella kannustetaan sekoittumaan.
Toisekseen, ja mikä tärkeintä, meidän on luotava ympäristö, jossa jokainen uskaltaa ilmentää itseään omalla kielellään. Haluan edistää matalan kynnyksen sosiaalista kulttuuria, jossa sekä suomalaiset että kansainväliset opiskelijat sekoittuvat luontevasti heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Yksi tapa tehdä tämä on järjestää rentoja for fun -tapahtumia, kuten hengailuiltoja ja kielikahviloita, joissa opiskelijat voivat jutella kielistä ja oppia jotain uutta teekupposen ja pullan äärellä. ISOja pitäisi kannustaa toimimaan aktiivisesti sosiaalisten piirien yhdistäjinä näissä tapahtumissa, jotta kukaan – eivät edes suomalaiset – tuntisi oloaan ulkopuoliseksi kielimuurien takia. Kun kaikki pääsevät sinuiksi eri kielten kanssa, he osallistuvat luonnostaan aktiivisemmin myös muihin tapahtumiin.
Miten kansainvälisiä opiskelijoita ja englanninkielisen kandilinjan opiskelijoita voitaisiin kannustaa osallistumaan killan toimintaan? Miten kannustaisit yleisesti jäsenistöä osallistumaan kansainväliseen toimintaan?
Ulkomailta muuttaneena tiedän omakohtaisesta kokemuksesta, että ensimmäisen askeleen ottaminen killan toimintaan osallistumisessa voi tuntua pelottavalta. Oman kokemukseni pohjalta voin tiivistää ongelman kahteen tekijään: saavatko opiskelijat oikeasti tiedon tapahtumista, ja jos saavat, haluavatko he lähteä mukaan?
Ensimmäisen kohdalla uskon kaikkien jakavan sen kokemuksen, että yliopiston alussa pitää liittyä lukemattomiin Telegram-ryhmiin. Puhelin piippaa loputtomasti ilmoituksista, kunnes lopulta kaikki ryhmät päätyvät mykistetyiksi. Ratkaistaksemme tämän meidän tulisi keskittyä ilmoitusten määrän sijasta niiden laatuun; tämä tarkoittaa, että joka päivä tulevien tapahtumamuistutusten sijaan voisimme ilmoittaa niistä kootusti kerran viikossa hieman pidemmällä viestillä. Voimme myös kannustaa ISOja nostamaan esiin tiettyjä tapahtumia, jotka ovat fuksivuoden kokemuksen kannalta olennaisia, jotta kukaan ei jää paitsi hyvistä meiningeistä.
Toisessa ongelmassa on kyse siitä, että vaikka tieto saavuttaisi opiskelijat, haasteena on saada heidät paikan päälle – ja tämä on hyvin opiskelijakohtaista. Useimmat maisteriopiskelijat ovat vanhempia, eikä alkoholipainotteinen tekeminen ymmärrettävästi kiinnosta heitä yhtä paljon. He osallistuvat tapahtumiin yleensä vain silloin, jos kaveritkin ovat lähdössä. Heitä varten voisimme monipuolistaa tapahtumatarjontaa lisäämällä alkoholittomia tapahtumia, joissa on jotain yhteistä tekemistä – näin varmistetaan, että koko porukka innostuu lähtemään. Rentojen ja hauskojen iltamien lisäksi myös ammatillisemmat verkostoitumistapahtumat auttaisivat monipuolistamaan tarjontaa. Kandiopiskelijat taas saattavat epäröidä yksinkertaisesti siksi, että he eivät tiedä, mitä odottaa. Tietyt salaisuudet kuuluvat fuksijotokseen ja fuksivuoteen, eikä kaikkea voi paljastaa vain osallistujamäärien takaamiseksi. Voimme kuitenkin tasapainoilla tässä tarjoamalla selkeät raamit tapahtuman meiningistä, mahdollisesta pukukoodista ja yleisestä tunnelmasta. Myös ISOilla on tässä suuri rooli. Fuksit luottavat ISOihinsa eniten, joten kun ISOt hehkuttavat tapahtumia, se herättää fukseissa uteliaisuutta ja kynnys lähteä katsomaan ”mistä hehkutuksessa on kyse” madaltuu. Kyse ei ole vain yksittäisistä tapahtumista; se, että ympärillä on opiskelijakulttuurissa syvällä olevia ihmisiä, vetää muita luontevasti mukaan toimintaan. Jotta ISOt todella toimisivat näin, ehdotan ISO-koulutukseen osiota, jossa muistutetaan ISOjen omasta vaikuttavuudesta ja kannustetaan heitä hehkuttamaan tapahtumia oma-aloitteisesti.
Mitä tulee kysymyksen toiseen osaan, haasteena on kuroa umpeen kuilu niin, että myös suomenkieliset jäsenet tuntisivat olonsa yhtä motivoiduiksi osallistumaan kansainvälisiin tapahtumiin. Omat ajatukseni tiivistyvät kolmeen pääkohtaan. Meidän on murrettava käsitys siitä, että kv-tapahtumat olisivat vain englanninkielisille, ja viestittävä selkeästi, että kaikki killan jäsenet ovat toivottuja ja tervetulleita paikan päälle. Sitseillä ja muissa vastaavissa tapahtumissa sekoitettu istumajärjestys englannin- ja suomenkielisten ryhmien välillä edistää tutustumista uusiin kasvoihin. Olen itse saanut monia uusia suomalaisia ystäviä juuri istumalla heidän vieressään sitseillä. Ja viimeisenä – kuten jo aiemmin sivusin – ISOjen tulee näyttää esimerkkiä, sillä ihmiset menevät sinne, minne heidän kaverinsakin menevät. Olipa kyse sitten innostuneesta puheesta tapahtumasta tai julkisesta ilmoittautumislistasta, josta näkee tuttujen nimiä, se voi toimia ratkaisevana impulssina ilmoittautua mukaan.
Miten varmistaisit sujuvan ja toimivan yhteistyön omalta osaltasi kiltojen kolmen KV- ja maisterivastaavan kanssa?
Uskon henkilökohtaisesti, että hyvä yhteistyö ja tiimihenki lähtevät siitä, että opitaan tuntemaan toiset ihmisinä. Tämän saavuttamiseksi aion tavata heitä säännöllisesti – välillä puhuen töistä, välillä tapahtumista tai muista asioista – vain jotta oppisin tuntemaan heidät paremmin ja ymmärtämään heitä henkilöinä. Se voi olla vain rentoa hengailua kiltahuoneella, yhteisiä lounaita tai kahvinhakureissuja Alepasta, mutta nuo pienet rennot hetket työpuheiden välissä voivat parantaa tiimin yhtenäisyyttä ja yhteistyötä valtavasti. Voimme myös käydä tapahtumissa yhdessä, ottaa kuppia ja olla ihan vain kavereita työroolien ulkopuolella. Alussa meno on tietysti hieman kankeaa ja keskustelut pyörivät lähinnä tapahtumien suunnittelun ympärillä, mutta muurit murtuvat luonnollisesti tuntien ja taas tuntien juttelun ja yhdessäolon myötä. Kuten jo mainitsin, uskon, että hauskanpito työnteon ohessa vähentää huomattavasti kaikkien stressiä, mikä puolestaan parantaa tapahtumien laatua ja yleisön viihtyvyyttä. Paras tapa saavuttaa tämä on hyvä ystävyys ja keskinäinen ymmärrys.
Tämä henkilökohtainen pohja ei ole vain hauskanpitoa varten, vaan se on edellytys sille, että saamme asioita oikeasti tehokkaasti aikaan. Meillä ei olisi mitään ongelmia vetää läpi viikoittaisia kokouksia, joissa käymme läpi kiltojemme kuulumisia ja työstämme taulukoita sekä dokumentteja yhdessä. Säännöllinen tilannekatsaus auttaa meitä paitsi välttämään aiemmin tehtyjä virheitä, myös oppimaan niistä ja sovittamaan toimintaamme sen mukaisesti. Voimme myös muistutella toisiamme lähestyvistä takarajoista varmistaaksemme, että kaikki valmistuu ajallaan ja laadukkaasti. Kun joukkuekaverinsa oppii tuntemaan kunnolla, viestinnästä tulee paljon nopeampaa ja palautteen antaminen sekä vastaanottaminen helpottuu huomattavasti.
0 kommenttia