Helmi Artama

Hei hallituksenmuodostaja ja jäsenistö. Olen Helmi Artama ja haen vuoden 2026 hallitukseen IE:ksi. Olen toisen vuoden kemmalainen ja mulla on pääaineena kemian tekniikka ja prosessit.

Tulin kemmalle tuntematta täältä ketään, mutta alusta alkaen Prosessiteekkarit ja opiskelijaelämä vei minut mukanaan. PT ja tapahtumat ovat tarjonneet minulle valtavasti ja siksi haluaisinkin antaa killalle myös takaisin. Kuluneen vuoden aikana olen toiminut apu IE:nä ja nyt syksyllä Isona. Hommat ovat olleet huikean hauskoja, mutta myös opettavaisia. Varsinkin Smökissä järjestettävät sitsit vaativat paljon hommia, jotka ei fuksina näkynyt päälle päin.

Olen tosi menevä tyyppi ja koen, että tässä hommassa pääsisin hyödyntämään luovuuttani. Parasta on, että tämän pestin saa jakaa jonkun kanssa, koska olen henkeen ja vereen tiimityöskentelijä. Olen ihan nuoresta asti tehnyt vapaaehtoishommia ja isoimpana niistä olen ollut mukana seurakunnan toiminnassa eri tehtävissä useamman vuoden. Sieltä on jäänyt käteen heittäytymiskykyä, ryhmän ohjaamisen taitoja sekä olen oppinut työskentelemään erilaisten ihmisten kanssa.

Minulle olisi tärkeätä ja merkityksellistä päästä järjestämään sitsejä ja muita hauskoja tapahtumia, missä olisi mahdollista rentoutua, unohtaa hetkeksi kouluhommat ja nauttia hyvästä seurasta. Opiskelijatapahtumissa ja toimarina muodostetut ystävyyssuhteet ovat olleet parasta opintojen ohella, siksi haluisin olla tarjoamassa mahdollisuuksia tähän sekä tuleville että tietysti nykyisille prosessiteekkareille.

Vastaan mielelläni kysymyksiin täällä tai tg:ssä @helmiar

Törmäillään,
Helmi Artama

1. Millaisena näet yhdistyksen tapahtumatarjonnan yleisesti? Millaisia tapahtumia haluaisit itse järjestää?

Koen killan järjestävän tällä hetkellä sopivan määrän tapahtumia. Varsinkin sitsejä järjestetään monipuolisesti muiden kiltojen/ainejärjestöjen kanssa ja olen kokenut niiden olevan mukavia ja toimivia sekä osallistujana että apu-IE:nä. IE:nä haluaisin panostaa yhteistyöhön CHEM:in muiden kiltojen kanssa. Meillä on jo nyt hyviä yhteistapahtumia, mutta en näe syytä, miksi niitä ei voisi olla enemmän ja monipuolisemmin esimerkiksi pienimuotoisempia sitsejä tai saunailtoja.

Haluaisin järjestää tapahtumia, joihin kaikki kokisivat olevan tervetulleita akateemisesta iästä tai omasta aktiivisuudesta huolimatta. Tänä vuonna tukien pienentyessä raha voi myös olla joillekin este tapahtumiin osallistumiselle. Olenkin siis valmis viilaamaan budjetteja ja keskustelemaan jäsenistön kanssa sekä selvittämään, millaisia tapahtumia tulevaisuudessa kaivattaisiin.

2. Kuinka huomioisit kansainväliset opiskelijat tapahtumissa?

Myönnettäköön että suomenkielisenä opiskelijana en ole yhtä hyvin perillä kv-opiskelijoiden tapahtumista. Hallituksessa haluaisin tehdä yhteistyötä kv-maisterivastaavan kanssa ja selvittää, miten voisimme houkutella kv-opiskelijoita sekä tapahtumiin että killan toimintaan enemmän mukaan. Mielestäni prosessiteekkarit ja Chem-eng voisivat esimerkiksi järjestää yhdessä sitsit englanniksi, mikä voisi madaltaa kynnystä osallistumiseen. Ennen kaikkea tärkeää on kuulla kv-opiskelijoiden ääntä, millaisia tapahtumia he kaipaavat ja sen pohjalta tuumia, miten tähän voitaisiin vastata. He ovat yhtä lailla osa kiltaa, joten heidän kannustamiseensa tapahtumiin tulisi ehdottomasti satsata enemmän resursseja.

3. IE:nä toimiminen on tiimityöskentelyä. Millaisen työparin haluaisit itsellesi ja millainen pari itse olisit? Kuinka omalla toiminnallasi pidät hyvää paridynamiikkaa yllä?

Yhteispestissä kaikista tärkeintä on avoin ja rehellinen kommunikointi. Toivoisin parikseni ihmistä, joka osaa määritellä omat rajat ja on motivoitunut pestiin. Olisin itse ymmärtäväinen, kannustava ja joustava pari toiselle myös haastavissa tilanteissa. Omia vahvuuksiani ovat luotettavuus ja positiivinen asenne hommaan, kun hommaan. Lupaan että mun hymy ei hyydy edes vessoja tai lattiakaivoja siivotessa. Olen järjestelmällinen ja minuun voi luottaa, että hoidan lupaamani asiat kunnialla loppuun.

Koen olevani avoin tyyppi ja minulta löytyy kykyä puhua omista tunteistani. Parilleni haluaisin olla vaikeissa hetkissä olkapää, johon nojata sekä toisinpäin. Hyvä paridynamiikka perustuu luottamukseen ja avoimeen keskusteluun.

4. Apu-IE:t ovat IE:n tärkein apu tapahtumien järjestämisessä. Minkälaisen apu-IE-porukan haluaisit muodostaa ja miten huolehtisit heidän ryhmäytymisestään?

Vuoden 2025 apu-IE-porukan koko on mielestäni ollut sopiva. Hommia on riittänyt, mutta ei ole tarvinnut tuntea huonoa omatuntoa, mikäli johonkin tapahtumaan ei ole päässyt töihin. En haluaisi pienentää ryhmää merkittävästi, koska työmäärä saattaisi silloin kasautua epätasaisesti. Usein apu-IE:ksi valitaan enemmän fukseja ja näin haluaisin toimia myös tulevana vuonna. Fuksina apu-IE:nä toimiminen on matalankynnyksen vapaaehtoistyö, josta voi myöhemmin syntyä palo isompiin hommiin.

Ryhmäytymisestä huolehtisin järjestämällä useamman hauskan virkistystapahtuman. Niitä voisi olla esimerkiksi rento lautapeli-ilta tai kiipeilypuistossa kiipeily. Ryhmäytymistä voisi myös auttaa se, että työvuorot jakautuvat vaihtelevasti siten, että pääsee työskentelemään yhdessä eri ihmisten kanssa.

6 Kommentit

  1. Skeittiö4ever

    Moikka Helmi! Hienoa, että olet hakemassa tähän mahtavaan ja antoisaan virkaan. Tässä muutama kysymys:

    1. Miten motivoit apu-IE:n siivoamaan smökin vessat viideltä aamuyöllä, kun vessat ovat päässeet varsin kamalaan kuntoon?
    2. Joskus asiat eivät mene kuten suunnittelit. Olet unohtanut tehdä gluteenittoman pääruoan, apu-IE on jakanut ainoan vegaaniruoan väärälle henkilölle, tiskikone hajoaa, jälkiruoka kärähti uunissa ja smökin pääsulake on palanut. Miten toimit ja missä järjestyksessä?
    3. Mikä on lempioluesi?

    Tässä muuta this or that kysymys. Valitse mieluisempi ilman perusteluja.

    Keittiö vai sali?
    Kahvi vai tee?
    Sauna-iltama vai smökkibileet?
    Kasvisruoka vai liharuoka?
    Nachopelti vai pyttipannu?
    Kokous vai workshop?
    Kertikset vai kilisevät?
    Kova vai pehmeä?
    Pasta vai peruna?
    Kossu vai jallu?
    Jatkot vai sillis?
    Ruoka vai juoma?
    Wappusitsit vai Kaveri- ja perhesitsit?

    Vastaa
    • Helmi Artama

      Moikka @skeittiö4ever ja kiitos kysymyksestä!
      1. Tässä hieman ikävässä, mutta varsin realistisessa tilanteessa houkuttelisin apu-IE:itä siivoamiseen yhdessä ja kertoisin, että Smökin vessojen siivoamisesta saa niin sanotusti ”hemona auraa” ja lupaisin heille esimerkiksi jonkun pienen porkkanan seuraavaan työvuoroon. Jos tämä ei tepsisi niin sitten siivoan vessat itse, koska IE on lopulta itse vastuussa millaiseen kuntoon Smökki jää.

      2. Olen rehellinen ja myönnän, että omat vahvuuteni ovat jossain muualla kuin sulakkeissa, joten pyytäisin siihen ensiksi apua joltakin osaavammalta. Sen jälkeen pyytäisin lukkareita viihdyttämään sitsikansaa vielä hiukan kauemmin, jotta saisin lisäaikaa seuraavien asioiden korjaamiseen. Oletan, että kaikkea jälkiruokaa ei ole paistettu uunissa samaan aikaan, joten neuvoisin apu-IE:itä leikkaamaan jälkiruuasta pienempiä paloja. Jos esimerkiksi vain pinta jälkiruuasta olisi palanut, leikkaisin palaneen pois ja koristelisin kauniisti. Mikäli kaikki jälkiruoka olisi mennyttä, niin pyytäisin paria apu-IE:tä käymään tyhjentämässä Alepan ja K-Marketin jäätelöhyllyt ja ottaisin tästä itse takkiin. Jos gluteiiniton ruoka on jäänyt tekemättä, niin ei auta kuin pahoitella asiaa ja alkaa tehdä sitä vähän äkäseen. Satun asumaan saman kadun varressa ja ruuanlaiton ystävänä omistamaan varsin laajan kuiva-ainekaapin, joten vegaanille taikoisin niistä jotakin, mikäli Smökistä ei muuta vegaanille sopivaa löytyisi. Tiskikoneen hajoamista miettisin viimeiseksi ja varmistaisin, että kukaan ei joudu tiskaamaan käsin yksin koko iltaa.

      3. 1664 Blanc tai jokin muu vaalea

      Lopuksi vielä this or that

      keittiö
      kahvi
      smökkibileet
      kasvisruoka
      nachopelti
      kokous
      kertikset
      pehmeä
      pasta
      jallu
      jatkot
      ruoka
      Wappusitsit

      Vastaa
  2. TimanttIE

    Moikka Helmi, ihanaa että olet päättänyt hakea IEksi!! Tässä muutama kiperä kysymys joihin toivoisin vastausta:
    1. Välillä sitsien hypetys ja osallistujamäärä eivät aivan kohtaa ja lippuja myydään vähäisesti. Tämä on korostunut varsinkin viime vuosina mm. heikentyneen taloustilanteen ja tukileikkausten takia. Peruisitko mielummin heikosti myyvät sitsit vai keksisitkö jonkin keinon lisätä myyntiä vielä loppusuoralla?
    2. Kuinka monilla sitseillä vuoden aikana on hyväksyttävää tarjoilla tofuskagenia?
    3. Maistuuko korianteri mielestäsi saippualta ja olisitko valmis tarjoilemaan sitä sitseillä?
    4. Fiineille sitseille (esim. fuksisitsit) saapuu henkilö joka on kuolettavan allerginen pähkinöille, palkokasveille, gluteenille, sekä tomaatille ja on kaiken lisäksi vielä vegaani, mitä tarjoilisit tälle herrasmiehelle?

    Vastaa
    • Helmi Artama

      Moro @TimanttIE ja kiitos kysymyksestä!

      1. Sitsien peruminen on itselle viimeinen vaihtoehto, joten tekisin kaikkeni, ettei näin tapahtuisi. Mainostaisin sitsejä ensiksi fukseille ja yrittäisin houkutella myös tuttuja rentoutumaan ja tulemaan sitseille. Pohtisin myös voisiko sitsejä mainostaa esimerkiksi muiden kiltojen opiskelijoille tai olisiko sitsitilaa mahdollista vielä vaihtaa johonkin pienempään.

      2. Tofuskagenia on hyväksyttävää tarjoilla useamman kerran vuoden aikana. Esimerkiksi eri vuosikursseille tarkoitetuilla sitseillä kuten fuksisitseillä, wanhojen wappusitseillä ja sitten vielä jossain, johon kaikki ovat tervetulleita.

      3. Korianteri ei maistu suussani saippualta. Testasin tätä itseasiassa jo fukseilla suunnittelemalla optimointiin couscoussalaatin, jossa yksi ainesosista oli korianteri. Saimme salaatista positiivista palautetta, joten voin harkita korianteria osana sitsiruokaa. Jättäisin yrtit ehkä kuitenkin esimerkiksi nachopellin päälle, jotta saippuasuut voivat itse noukkia ne sitten pois.

      4. Tälle herrasmiehelle loihtisin:
      alkuruuaksi: dippivihanneksia (kurkkua, paprikaa ja selleriä) avokadodipin kanssa
      pääruuaksi: paahdettuja kasviksia (porkkana, bataatti ja kesäkurpitsa) hirssin kera
      jälkiruuaksi: marjoja sekä vegaanista kinuskikastiketta.

      Vastaa
  3. Jeppistajepulis

    Hei Helmi! Hauska nähdä, että olet hakenut hallitukseen! Olen suuri sitsien rakastaja ja myös kela-alfa. Haluaisinkin kysyä, että miten suhtaudut kierrätykseen juhlissa? Miten suhtaudut esimerkiksi metallitölkkien kierrätykseen sitsien jälkeen?

    Tsemppiä hakuun!

    Vastaa
    • Helmi Artama

      Moikka @Jeppistajepulis ja kiitos kysymyksestä!

      Itsekin kela-alfana suhtaudun kierrätykseen ja erityisesti kiertotalouteen intohimoisesti. Kierrättämällä metalleja voidaan vähentää malmien louhintaa ja siten energiankulutusta sekä säästää luonnonvaroja. Metallien ja etenkin tölkkien kierrätys on nykyään tehty helpoksi, joten ottaisin tästä asiasta koppia siivousta tehdessä. Tölkeille on hyvä olla selkeästi omat tölkkiroskikset koko sitsien ajan, mitkä viedään siivousta tehdessä metallinkierrätysastiaan. Lupaan tehdä asian selväksi myös apu-IE:ille.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle TimanttIE Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *