 
			Valtteri Hamari
Moikka rakkaat killan jäsenet, oon Valtteri, kolmannen vuoden prosessiteekkari ja haen killan fuksipäälliköksi vuodelle 2026!!
Osa saattaa tuntea minut killan kuluvan vuoden emäntänä tai muista pienemmistä pesteistä, joita on tullut kerrytettyä viimeisen kahden vuoden varrella. Moni ei kuitenkaan tiedä, että olin jo viime vuonna kahden vaiheilla fuksipäälliköksi ja IEksi hakemisen välillä. Vaikka päädyinkin erinäisten sattumien kautta emännän pestiin, paloni ja kiinnostukseni fuksipäällikön pestiä kohtaan on vain kasvanut kuluneena vuotena saadessani seurata toimintaa lähempää niin hallinnolliselta kuin toiminnalliselta puolelta.
Päällikkönä olisin uusille opiskelijoille ennen kaikkea tunnollinen ja helposti lähestyttävä ensimmäinen kontakti yliopisto- sekä teekkarielämään. Mielestäni fuksivuonna parasta oli yhteisöön kuulumisen tunne, ja haluaisin edesauttaa tätä luomalla turvallisen ja vastaanottavan ilmapiirin heti orientaatioviikosta lähtien.
Hallituksessa haluaisin ylläpitää omalla toiminnallani ennen kaikkea rentoa, kannustavaa ja rakentavaa ilmapiiriä sekä toimikuntien välistä yhteistyötä. Yhteistyö niin parin kuin muiden hallituslaisten kanssa on elintärkeää, ja näyttäytyy myös hallituksen ulkopuolisille kiltalaisille positiivisena toimintana, jossa he haluavat olla mukana.
Mikäli hakemuksestani herää kysymyksiä vastaan niihin mielelläni täällä tai TGssä @Valtterieh (saa myös tulla muuten vaan juttelemaan hausta tai jostain muusta :D)
1. Jos sinut valitaan fuksipäälliköksi, mitkä ovat tavoitteesi seuraavalle 1,5 vuodelle?
Tavoitteeni ensimmäiselle puolelle vuodelle olisi ehdottomasti tehokkaan paridynamiikan kehittäminen päällikköparin kanssa sekä tehtävien, käytäntöjen, ja kehityskohteiden perinpohjainen oppiminen edeltäjiltä. Tämä toimisi vahvana pohjana seuraavalle vuodelle ja sen päälle olisi helppoa rakentaa myös omaa visiota.
Päällikkövuotena tavoitteeni olisi ylläpitää fuksikasvatuksen korkeaa tasoa pienillä muutoksilla sekä olla innostava, luotettava, ja helposti lähestyttävä henkilö johon fuksit voivat tukeutua. Uskon että hyvä fuksivuosi sekä fuksien kannustava ryhmähenki syntyy pohjimmiltaan fukseista itsestään, joten pyrkisin lisäämään eri fuksiryhmien välistä kanssakäymistä, mutta myös jättämään heille tarpeeksi tilaa omaan ilmaisuun.
Fuksipäällikkövuotena päällimmäinen kehitystavoitteeni olisi Chemical Engineering fuksien tiukempi integrointi tapahtumiin ja opiskelijakulttuuriin. Mielestäni tässä on parannettu huomattavasti viime vuosina, mutta maaliin on vielä matkaa.
2. Opiskelijat, jotka eivät tunne kuuluvansa johonkin yhteisöön tai saa opiskelujen alussa muodostettua suhteita opiskelijatovereihinsa, jäävät usein jälkeen opinnoissaan. Millä keinoin kaikki fuksit onnistutaan integroimaan johonkin yhteisöön tai löytämään oman porukkansa?
Perusta porukoiden luomiseen tulisi syntyä heti orientaatioviikosta alkaen erinäisten tapahtumien, yhdistysten toiminnan sekä fuksiryhmien ja ISOjen avulla. Ryhmiä voisi myös yhdistellä sekä sekoitella aika ajoin, jotta todennäköisyys samanhenkisten ihmisten löytämiseen kasvaisi. Tätä edesauttaisi myös laaja-alainen tarjonta niin suomen- kuin englanninkielisiä fuksitapahtumia, joista osa olisi matalan kynnyksen päihteettömiä yhteischillauksia opinto- sekä perinnetapahtumia unohtamatta.
Porukan löytämisen kannalta olisi tärkeää markkinoida erilaisia harrasteyhdistyksiä aktiivisesti fukseille myös ota- ja stadisuunnistuksen jälkeen, sillä monen kiinnostus kyseistä toimintaa kohtaan saattaa herätä vasta kauan ensimmäisen kuukauden jälkeen. Killan toimihenkilöpestien aktiivinen esittely olisi myös tärkeää, sillä yhteisen toiminnan kautta syntyy usein yllättävänkin tiiviitä porukoita.
3. Prosessiteekkareille tulee vuosittain yli 200 fuksia. Minkälaisia haasteita ja mahdollisuuksia näet tämän tuovan PT:n fuksikasvatukseen?
Fuksien suuri määrä on mielestäni ennen kaikkea rikkaus. Se helpottaa huomattavasti uusien ystävien löytämistä niin fuksivuoden aikana kuin sen jälkeenkin, ja mahdollistaa hyvin monipuolisen fuksitapahtumakentän, sillä jokainen tapahtuma on mieleinen ainakin jollekin fuksille.
Näen ainoana varjopuolena suurelle sisäänotolle yhteishengen muodostamisen vaikeuden, joka vaatii pieniin kiltoihin verrattuna paljon enemmän työtä PT:n fuksikasvatukselta. Tämän vuoksi mielestäni olisi tärkeää ylläpitää killan avointa ja vastaanottavaa henkeä heti alusta asti niin pHuoneella, fuksiryhmätapaamisissa, kuin ekskursioillakin. Fuksikasvatuksen olisi myös ehdottoman tärkeää pitää koko vuoden ajan hyvää haippia ja pöhinää päällä fukseille suotavien ainutlaatuisten mahdollisuuksien ja kisojen ympärillä.
4. Miten edistäisit suomen- ja englanninkielisten kandifuksien välistä yhdenvertaisuutta?
Edistäisin yhdenvertaisuutta tekemällä fuksitapahtumista mahdollisuuksien mukaan joko kaksikielisiä tai täysin englanninkielisiä. Ohjelman juontaminen englanniksi onnistuu minulta mainiosti, eikä kaksikielisyys vaatisi kovin suurta määrää lisätyötä. Ottaisin myös mielelläni kehitysideoita ja näkökulmia vastaan niin nykyisiltä kuin entisiltä ETCO:n edustajilta sekä ChemEng-ISOilta.
Fuksitapahtumien ulkopuolella yhtenä kehityskohteena näen sitsien lukkaroinnin, josta on käyty jonkin verran keskustelua viimeisen vuoden aikana. Pitäisin tärkeänä varsinkin vuoden virallisempien sitsien lukkarointia niin englanniksi kuin suomeksi, sillä tämä edistäisi yhdenvertaisuutta huomattavasti sekä tekisi tapahtumista houkuttelevampia myös englanninkielisille opiskelijoille.
5. Fuksipäällikkönä toimiminen on tiimityöskentelyä. Millaisen työparin haluaisit itsellesi ja millainen pari itse olisit? Kuinka omalla toiminnallasi pidät hyvää paridynamiikkaa yllä?
Mielestäni parityöskentelyssä kaikkein tärkeintä on avoimuus, mukava tekemisen meininki ja toisen tukeminen vaikeissakin tilanteissa. Nämä huomioiden toivoisin parikseni henkilöä, jonka tekemiseen voisin luottaa koko 1.5 vuoden ajan, ja joka olisi valmis toteuttamaan välillä luovempiakin ideoita. Olisin itse parina ennen kaikkea rento, motivoitunut, ja toimintavalmis henkilö jonka kanssa on helppo tehdä hommia.
Pitäisin hyvää paridynamiikkaa yllä pitämällä huolta sekä omasta että parini jaksamisesta ja pyrkimällä myös rentoutumaan välillä hommien ohessa esimerkiksi toimikuntaporukalla parin kanssa. Olisin valmis ottamaan tarvittaessa myös yhteisiä hommia enemmän omille harteilleni, mikäli pari kokisi jaksamisensa horjuvan.
 
				
Mahtavaa, että haet Fuksipäälliköksi! Tässä olisi pari lyhyttä kysymystä:
1. Fuksipäällikön pesti kestää 1,5 vuotta tarkoittaen sitä, että se jatkuu vielä hallitusvuoden jälkeen. Mistä tiedät, että sinulla on motivaatiota pusertaa vielä toinen kevät?
2. Prosessiteekkareilla on suomen- ja englanninkielisiä kandiopiskelijoita, mutta myös aktiivisia Täffäläisiä. Oletko miettinyt, millaisia fuksiryhmiä lähtisit kokoamaan?
3. Siniset vai vihreät haalarit?
Onnea hakuun!