Ukko Korhonen

Arvoisa hallituksenmuodostaja.

Olen Ukko Korhonen, toisen vuoden opiskelija pääaineena Kemian tekniikka ja prosessit. Haen Prosessiteekkarit ry:n hallitukseen vuodelle 2026 yrityssuhdevastaavaksi.

Otaniemi on avannut minulle uuden ja innostavan luvun elämässäni. Tässä keskeisestä roolia on näytellyt PT alkaen fuksivuoden hauskoista tapahtumista ja kavereista aina vuosijuhliin sekä vappuhulinoihin. Olen pyrkinyt olemaan aktiivinen sekä akateemisesti että oheistoiminnallisesti vuosikurssillani ja tähän luontaisena jatkumona olisi laittaa itseään likoon myös hallitustoiminnan kautta. 

Olen toiminut kuluvana vuonna yrityssuhdekisällinä ja yrityssuhdevastaavan pesti olisi johdonmukainen peliliike. Olen saanut läheltä seurata muun muassa yrityssuhteiden luontia ja ylläpitoa sekä excujen järkkäämistä. Monet asiat ja toimintatavat ovat hioutuneet vuosien saatossa toimiviksi nykyisiin uomiinsa ja aikoisin vastedeskin jatkaa aiempien ysvien tavoin kunniakkaasti hoidettua toimintaa. Uskon toisaalta, että minulla olisi intoa ja ideoita killalle ja sen toiminnan jatkojalostamiselle. 

Olen ihmisenä sitä sorttia, että arvostan jämäkkää otetta asioiden hoitoon ja tällä tavoin tulisin hommani hoitamaan. Omaa kilpeään ei sovi kiillottaa tai töitään laskea, mutta tiedostan yrityssuhteiden keskeisen roolin killan varainhankinnan näkökulmasta ja täten suhtautuisin virkani hoitoon asiaankuuluvalla vakavuudella. Tästä huolimatta muita innostavan ulosannin ja pilkkeen silmäkulmassa on säilyttävä. Arvostan suoraa puhetta, yhteistyökykyisyyttä sekä pyyteetöntä asennetta yhteisten asioiden hoitoon. Hommat hoituvat vain hoitamalla ne. 

Mikäli heräsi kysymyksiä tästä tai muusta, helpoiten minut tavoittaa joko Telegramista @maestrotanne tai nykimällä hihasta vastaantullessa!

  1. Miten lähtisit kehittämään yhdistyksen yrityssuhteita ensi vuodelle?  

Nykyinen YSVimme, johtaja J. Nyman, on hoitanut yrityssuhteitamme varsin laajalla rintamalla. Lavealle perustalle on hyvä jatkaa rakentamista ja juuri yrityssuhteiden jatkuvuuden vaaliminen on mielestäni avainasemassa tulevana vuonna. Yleinen taloustilanne ei ole tällä hetkellä hehkein ja uusien yritysten mukaan innostaminen voi olla haastavaa. Siitä huolimatta kaikki kivet tulee kääntää, tunnetusti jokainen tsäänssi on mahdollisuus! Suhteiden luontiin kaikki keinot käyttöön, olipa kyseessä soitto, sähköposti tai vaikka alan tapahtumissa edustaminen. 

Hieman finavelistelläkseni, yrityssuhdeportfoliomme tulee pyrkiä pitämään mahdollisimman laajana. Kemiantekniikka ei ole yksinomaan paperia tai erikoiskemikaaleja vaan laaja kattaus alkaen edellä mainituista aina nanomateriaaleihin, energialähteisiin, akkuihin ja vaikka biopohjaisiin vaatekuituihin. Jäsenistöömme kuuluu monen eri pääaineen ja suuntauksen opiskelijoita ja tavoitteena olisi järjestää mahdollisimman laajasti jäseniämme kiinnostavaa yrityssuhdetoimintaa kuten excuja. 

 

  1. Kuvaile vuorovaikutustaitojasi. Miten lähestyisit yritystä, jonka kanssa yhdistyksellä ei vielä ole ollut yhteistyötä?  

Olen puheenlahjoiltani riittävän supliikki kaveri tulemaan juttuun kaikkien kanssa. Uuden yrityksen lähestyminen on aina hieman kinkkinen pala, sillä ensimmäinen siirto ja ensivaikutelma näyttelee isoa roolia jatkolle. Uskon, että ennakkoluuloton ja reipas asenne on tärkeää hyvän vaikutelman antamiseksi. Sähköpostilla keskustelun avaaminen on hyvä aloitus, jossa käynnistää keskustelu ja laittaa verkot vesille esimerkkitarjouksen avulla. 

Itse olen kuitenkin sen verran keski-ikäinen 20-jotain-vuotias, että soitan mieluummin kuin tekstaan. Asiaankuuluvat käytöstavat, kuten viesteihin vastaaminen ajallaan ja ymmärrettävän selkeäsanaisesti, jättävät takuulla myös hyvän vaikutelman itsestäni ja edustamastani tahosta. Ei mitään salee legit joobro -juttuja. 

Yhteistyön muodot tulee myös pitää kekseliäinä ja monipuolisina. Haalari- tai nettisivumainoksilla ei välttämättä herätetä mielenkiintoa, mutta nimikoiduilla vujudrinkeillä tai linkkarimainoksilla kohtaanto meidän ja yritysten intressien välillä voi hyvinkin lisääntyä.

 

  1. Kuinka paljon ja millaisia tehtäviä delegoisit kisälleillesi ja excursiomestarille?

Kisällien, kuten kaikkien muidenkin toimihenkilöiden, merkitys PT:lle on korvaamaton. Kisälleille aion jakaa vastuuta sopivissa määrin ja tilanteen mukaan. Minimivaade ei tule olemaan ylitsepääsemätön, mutta hommista innostuville ja asiansa asiallisesti hoitaville löytyy kyllä mieluisaa ja mielekästä lisäpuuhaa. Kuitenkin on tärkeää, että kisällien taakka ei kasva liian kuormittavaksi, vaan jokainen saa osallistua omien resurssiensa mukaan. Itse olen kisällinä päässyt näkemään ja tekemään sopivasti esimerkiksi juuri yritysten kontaktoinnin ja excujen järkkäämisen saralla. Tämä on ollut antoisaa, sillä hauskoista opiskeluajoista huolimatta ajoittaiset kurkistukset mahdollisiin tuleviin työpaikkoihin ovat ainakin itselleni antaneet intoa opiskella. Omiltaan voi edellyttää vain ollessaan itse valmis tekemään saman tai enemmän, enkä siis suinkaan aio sysätä kaikkia hommia kisälleille tai excumesulle. Lopullisen vastuun kantaa aina vastaava.

Excumestarille aion antaa taiteellisen vapauden toteuttaa killan excursiotoimintaa ja haluan olla apuna järkkäilyissä tarpeen mukaan. Esimerkiksi Faasimuutoksen tms. isomman reissun järkkäminen on sellainen savotta, ettei siitä yksinään tai edes kaksinkaan pelkillä pringleseillä selviä. E-mesun ja YSVin on tärkeä pitää toisensa ajan tasalla tarpeettomien kiusallisuuksien välttämiseksi. Toisaalta excumestarin työnkuvaan voisi lisätä vuosisopparien laatimista, sillä yrityksiin yhteyttä ottaessa voidaan tarjota useita eri yhteistyön muotoja samalla kertaa, ei pelkästään joko excuja tai haalarimainoksia.

Excumestari saa myös mielestäni delegoida tehtäviä kisälleille, itse ainakin sain iloa esim. läsyjen kasaamisesta. Uskon vakaasti, että löydämme kisällien ja excumestarin kanssa yhteisen sävelen sekä hauskan yhdessä tekemisen ilmapiirin. Vaikka edustammekin kiltaa ja raha-asiat ovat pöydällä, ei ole syytä olla naama näkkärillä. Asialliset hommat hoidetaan ja muutoin ollaan kuin Ellun kanat!

5 Kommentit

  1. PlaTe_bigdaddy_00

    Moi Ukko,

    Todella hienoa että olet päätynyt hakemaan killan yrityssuhdevastaavan virkaa; YSVi:n virka on haastava mutta varsin palkitseva! Huomasin, että olet jo päässyt tyydyttämään vaalikansan tiedonjanoa vastaamalla hakemuksessasi esitettyihin kysymyksiin, hienoa! Alta löydät vielä toisen, kolmesta kysymyksestä koostuvan patteriston, johon mieluusti kuulisin vastauksesi.

    1. Kiltamme excursiotoiminta on viimeisen 13 vuoden aikana pysynyt pääosin valtion rajojen sisäpuolella. Millaisena näät ulkomaille suuntautuvien excursioiden kentän? Miten ajattelit kehittää kyseistä kenttää killan yrityssuhdevastaavana, mikäli sinut valitaan virkaan?

    2. Suuri osa yrityssuhdevastaavan alkukaudesta uppoutuu tulevan syksyn haalariprojektiin. Miten pidät omasta jaksamisestasi huolta? Miten varmistat että haalariprojektin ohjaset pysyvät tiukkana loppuun asti, mikäli sinut valitaan virkaan?

    3. Prosessiteekkarit ry:n yrityssuhdevastaavan yksi päätehtävä on huolehtia nuoresta teekkarikilpikonna PlaTesta. Koltiaisen niska on ollut jo pitkään varsin huonossa jamassa, ja tämän myötä koko veijarin hyvinvointi lähes vaakalaudalla. Mikäli sinut valitaan virkaan, miten aiot eidstää PlaTen hyvinvointia?

    Eikä siinä vielä kaikki! Yrityssuhdevastaava kohtaa hallitusvuoden aikana monenlaisia tilanteita, ja alta löydätkin kaksi pientä case-harjoitetta, joihin toivoisin ratkaisukeskeisiä näkemyksiäsi!

    Case-harjoite 1: savupommi
    Kuvitellaan tilanne, jossa eletään kesäkuun 2026 alkua. Olet kontaktoinut huhtikuussa suurta teollisuusyritystä X liittyen haalarimainokseen. Haalarit tekevä taho on pyytänyt, että lähettäisit kaikki haalarimainosmateriaalit heille eps-muodossa toukokuun 15. päivään mennessä. Yritys X:ltä on tullut myönteinen vastaus haalarimainokseen, mutta mainoksen materiaaleja ei ole näkynyt. Yrityksen edustaja ei ole vastannut sähköposteihin tai soittoihisi. Miten toimit?

    Case-harjoite 2: jääveistos
    Kuvitellaan tilanne, jossa suuri teollisuusyritys Y on innolla lähtenyt Faasimuutoksen pääsponsoriksi varsin suurella sponsorointisummalla. Yritykseltä on tullut vaatimus, että he haluavat vapaamuotoisen jääveistoksen osaksi tapahtumaa. Sinulle on annettu vapaat kädet jääveistokseen liittyen, millaisen patsaan suunnittelisit?

    Paljon tsemppiä vaaleihin Ukko!

    Vastaa
    • ysvikokelas

      Kiitoksia kysymyksistä PlaTe_bigdaddy_00!

      1. Ulkoexcut olisivat kovan luokan peliliike, jolla killan excutoimintaa voitaisiin entisestään kehittää, ja erinäisissä kuppikunnissa asiaa onkin jo palloteltu viime aikoina. Ulkoexcujen järkkääminen on todennäköisesti suuri työrupeama, enkä rehellisesti usko excumestarin työpöydälle mahtuvan lisää tämän kokoluokan projekteja. Yksi mahdollinen organisaatiorakenne voisi olla yrityssuhdetoimikuntaan avattava uusi pesti, alajaosto tai muu hallintohimmeli, jonka päätoimi keskittyisi nimenomaisesti ulkoexcun järjestelemiseen. Excu voisi suuntautua vierailulle ulkomaisen tai ulkomailla toimivan suomalaisen alan yrityksen luo tai johonkin keskeiseen alan tapahtumaan, kuten eräällä keltaisella sisarkillallamme Interfobiin. Asiallisten osuuksien lisäksi reissu sisältäisi asianmukaiset oheistoiminnot. Annetaan asian hautua ja katsotaan, löytyykö syksyn toimarihaussa innokkaita tekijöitä tälle työsaralle.

      2. Kiitos huolenpidosta ja huomaavaisuudesta, kysyjä lienee tietävän mistä puhuu. On totta, että keväällä haalarien ja Famun järkkääminen vievät paljon aikaa ja välillä tunteja tarvitsisi vuorokauteensa enemmän. Väliin mahtuu varmasti työläämpiä rupeamia, mutta tiedän auringon nousevan vielä huomennakin ja kaiken tasaantuvan tarpeeksi pitkällä tarkasteluvälillä. Ihminen on käynyt avaruudessa ja keksinyt banaanin suojakotelon, joten kyllä yhdet haalarit hoidetaan! Haalarien järkkääminen on suuri työ, mutta härkää on vain tartuttava sarvista ja pyrittävä hoitamaan asiaa ennemmin kuin myöhemmin. Tuskin tähänkään mitään hopealuotia tai sen suurempaa salatiedettä tarvitaan, pakko vaa pistää sgs (sigma grind set) päälle ja painaa jobii i guess(?)

      3. Tunnetusti liike on lääke ja ulkoilma virkistää. Aion siis viettää PlaTen kanssa aikaa monenlaisissa asiaankuuluvissa riennoissa! Jos kyse on vain klassisesta niska-hartia-seudun oireyhtymästä (ns. somekyttyrä), uskon vakaasti tanssilattialla tapahtuvan hytkymisen ja sätkimisen vetristävän jumiutuneita muskeleita. Jos taas tilanne on edennyt nivelrikkoon asti, tulee fengshuit palauttaa luonnonläheisemmin ja hellemmin keinoin, kuten rentouttavasti Laajalahdella virvokepurjehtien.

      Case 1: Savupommi
      Tilanne on kyllä varsin kinkkinen. Kuitenkaan ei ole syytä paniikkiin, koska se ei varsinaisesti auta asiaa.
      Ensiksi soitan ja viestitän yrityksen edustajalle vielä kerran. Sikäli kun tulosta ei synny, koitan hienotunteisesti lähestyä häntä hieman epävirallisempia reittejä, kuten sosiaalisen median tileillä. Ja nyt ennen kuin kaikki kynänikkarit ja muut oman elämänsä nokkelat: en ole liian tyrkky ja mene kiusaannuttavasti äddäämään mr(s) CEO:ta snäpissä, vaan laitan viestin esim. linkkarissa.
      Jos vielä tämäkään ei riitä, otan yhteyttä johonkuhun toiseen henkilöön samassa firmassa ja saan toivottavasti vastauksen tai yhteyden vielä hänen kauttaan.
      Koska haalarifirma ei pyöri yksin meitä varten, on myös kohteliasta ottaa heihin yhteyttä asian tiimoilta.

      Case 2: Jääveistos
      Keskisuurena taiteen ja korkeakulttuurin connoisseurina otan haasteen ilomielin vastaan.
      Koska tehtävä liittyy meille kultaakin kalliimpaan yhteistyökumppaniin, ei tätäkään asiaa tule hoitaa puolivillaisesti vaan kunnollisesti (niin kuin ennen vanhaan). Tosin on muistettava, että värikkyydessään ja omaperäisyydessään keitetyn hyla-maidon tai pari päivää ilmaa imeneen paistopistepullan kanssa samaa tasoa olevat tuotokset eivät jätä yritykselle muistikuvaa PT:stä kekseliäänä teekkariporukkana. Mielestäni on siis ensiarvoisen tärkeää saada sotkettua taideteokseen mukaan jotakin elähdyttävää ja mieleenpainuvaa, joka saa firman markkinointijohtajan hymähtämään vielä seuraavanakin vuonna. Jokainenhan meistä on vitsikkyydessään oman elämänsä A. Holma, mutta uskoisin jonkin hyvänmaun rajoissa pysyvän ala-, ylä- tai peräpäävitsin, alkoholiliitännäisen allegorian tai firman toimialaan tahi johtohahmoihin liittyvän hassutuksen jäävän mieleen.

      Vastaa
  2. Princessdiaries

    Hyvää iltaa Ukko!

    Minulla olisi teille pari kysymystä:

    1. Mikä on ollut lempiexcusi tähän mennessä?
    2. Mikä olisi unelmiesi excukohde?
    3. Mikä on lempi uimahallisi tai kylpyläsi?
    4. Miksi sinä liimaat?

    Tsemppiä!!

    Vastaa
    • fresh prince of kemistintie

      Kiitos mielenkiinnostasi hakuani kohtaan rinsessa.

      1. Lempiexcua on vaikea valita, koska jokainen niistä on ollut ainutkertainen ja omanlaisensa. Kuitenkin muutamalla niistä on oma erityinen paikka muistojeni bulevardilla.
      Ensikerta on aina ainutlaatuinen ja niin myös tässä asiassa. Viime syksyn PJK:n Sappi fuksiexcu oli kerrassaan loistava eikä sen merkitystä nykytilanteelleni voi väheksyä.
      Keväällä ikimuistoinen spektaakkeli oli luonnollisesti vuoden päätapahtuma Faasimuutos, joka kaikkinen vierailuineen ja vaiheineen nosti riman korkealle ensi kevättä silmällä pitäen.
      Nykyiseltä yrityssuhdetoimikunnan keihäänkärjeltä, Jennyltä ja Kaislalta, onnistui kevään FBI-päivillä minglaus pahemman kerran. Reissusta olen monet kerrat kuullut (generational fomo), mutta myös ansiokkaan työn hedelmistä päässyt nauttimaan kertakaikkisen loistavilla Honeywell- sekä BIM-excuilla. Toivottavasti saamme jatkettua yhteistyötä ensi vuonnakin!

      2. Unelmien excukohdetta on vaikea yksilöidä johonkin tiettyyn paikkaan, mutta raameja ja reunaehtoja osaan antaa. Tietysti suuret laitteet ja kova meteli kielivät usein prosessista. Toisaalta ajankohtaisuus tai muu yhteiskunnallinen merkittävyys lisäävät mielenkiintopisteitä. Koska excuissa on olennaista muukin kuin vain itse yritysvierailu, on unelmieni excukohde maakunnissa. Ei yksin siksi, että matkan varrella pääsee pysähtymään aina yhtä yllättäviin paikkoihin (Visulahden vahakabinettiin) vaan myös sopivanmittaisten bussimatkojen takia. Excujen paluumatkoissa on vain sitä jotain.

      3. Suosikkiuimahallini on tietysti jo nykyisin edesmennyt Teekkarikylän uimahalli.

      4. No ehkä siksi kun mä haluan liimata sut johonkin kiinni? Erikoinen kysymys, mutta eihän sillä ole ollut väliä vielä tänäkään päivänä.

      Tsemppiä sinullekin akateemisiin koitoksiin!!

      Vastaa
  3. Sälli, Ki Sälli

    Moikka Ukko, aivan mahtavaa että haet tähän killan tärkeimpään pestiin! Ohessa muutama kysymys joihin toivoisin vastausta:
    1. Matkaako faasimuutos vihdoin Ouluun YSVI-kaudellasi.
    2. Onko faasimuutoksen pituus mielestäsi sopiva vai tulisiko sitä pidentää esimerkiksi neljään päivään jotta matka voisi jatkua jopa pororajan yli?
    3. Osaatko ajaa bussia?

    Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *