Lämmönsiirto
Yleisesti juhlan kulusta
Cocktailtilaisuus
Cocktailtilaisuus on ennen pääjuhlaa järjestettävä rennompi tilaisuus. Tilaisuuden aikana kutsuvieraat antavat perinteisesti lahjansa vuosijuhlia juhlivan killan hallitukselle vuorottain. Lahjanantoaikataulu lähetetään ennen juhlapäivää kaikille lahjan antaville tahoille, ja sitä on syytä noudattaa tarkasti. Mikäli et osallistu lahjanantoon, voit saapua tilaisuuteen joustavasti sinulle sopivaan aikaan tai suoraan pääjuhlaan. Cocktailtilaisuuden aikana on tilaisuuden nimenkin mukaisesti tyypillisesti tarjolla pientä suupalaa ja juotavaa.
Pääjuhla
Saapuminen
Pääjuhlaan on kohteliasta saapua ajoissa, joskin usein juhlaan järjestetään yhteinen kuljetus cocktailtilaisuudesta. Myöhässä saapuessa on hyvän tavan mukaista odottaa puheen tai esityksen aikana sopivaa hetkeä siirtyä omalle paikalle. Ennen pöytiin siirtymistä voit tarkastaa oman istumapaikkasi salin sisäänkäynnin läheisyyteen sijoitetuista pöytäkartoista. Saavuttaessa omalle paikalle on suotavaa esittäytyä lähimmille vierustovereille viimeistään pöytään istuttaessa.
Juhlan aikana
Juhla alkaa perinteisesti lippujen saapumisella, jota seuraa kappale Hyvät ystävät. Vasta tämän jälkeen on suotavaa istua. Juhlaa johtaa seremoniamestari, joka kertoo juhlan alussa illan tarkemmasta kulusta sekä juhlatilaan liittyvistä käytännön asioista. Juhlan aikana pärjäät erinomaisesti kohteliailla käytöstavoilla noudattaen seremoniamestarin ja lukkareiden ohjeita. Puheiden tai esitysten aikana on kohteliasta olla hiljaa ja keskittyä lavan toimintaan. Ohjelman aikana on suotavaa välttää myös syömistä ja liikkumista salissa. Ylimääräisestä liikkumisesta ja ruokailuvälineiden kilinästä syntyy saliin helposti häiritsevää melua, joka vie huomion pois juhlan tunnelmasta. Hyvää käytöstä on syytä pitää yllä erityisesti lippujen poistumiseen asti. Tämän jälkeen juhlan ohjelma rentoutuu hieman, joskin juhlan arvon mukaista käyttäytymistä on syytä ylläpitää koko illan ajan. Kappaleisiin kuuluvien leikkien kanssa on syytä huomioida juhlan arvokkuus ja esimerkiksi tuoleilla seisomista tulee välttää aina. Juhlaan voit kuitenkin ottaa mukaan laulukirjasi, joita on tyypillisesti kierrätetty muistojen ikuistamista varten pöytäseurueen kesken jälkiruoan aikana. Jälkiruoan aikana voit taitella itsellesi lautasliinasta perinteiset konjakkikorvat. Prosessiteekkareiden vuosijuhlat päättyvät akateemisiin juhlatansseihin joista yleisimmin tanssittuja ovat muiden muassa Kikapoo, Pas d’Espagne, Poloneesi ja Kehruuvalssi.
Juhlan jälkeen
Pääjuhlaa seuraa yleensä vapaamuotoisemmat jatkot, jotka voidaan juhlasta riippuen järjestää joko pääjuhlapaikassa tai erillisessä jatkopaikassa. Jatkojen tanssilattialla voit hyvin päästää valloilleen kaiken pääjuhlassa istuessa kertyneen energian. Jatkojen aikana on usein livemusiikkia, mutta varsinaista tarkkaa ohjelmaa on harvoin.
Pukeutuminen
Prosessiteekkareiden vuosijuhlien pukukoodi on perinteisesti juhlapuku akateemisin kunniamerkein, mikä tarkoittaa hyvin juhlavaa ja arvokasta pukeutumista. Pukukoodi tarkoittaa frakkia tai tummaa pukua tai vaihtoehtoisesti täyspitkää iltapukua. Akateemisten kunniamerkkien lisäksi lakinkäyttöaikana pukukoodiin kuuluu myös teekkarilakki. Vaikka juhlien arvokkuutta on suotavaa kunnioittaa pukeutumalla juhlavasti, ei pukukoodi ole ehdoton. Suurin etikettivirhe on toisen etikettivirheestä huomauttaminen ja tärkeintä on osallistuminen.
Juhlapuku
Vuosijuhlien arvokas pukukoodi, juhlapuku, mahdollistaa osallistujalle frakin, tumman puvun tai täyspitkän iltapuvun käytön. Iltajuhlassa frakkia käytetään valkoisen liivin ja kiiltonahkakenkien tai avokkaiden kanssa. Iltapuku on juhlavasta materiaalista valmistettu, mutta malliltaan vapaa. Kenkinä käytetään tyypillisesti umpikärkisiä avokkaita tai sandaletteja ja laukkuna hihnatonta siroa iltalaukkua. Perinteisesti olkapäät on pidetty peitettynä juhlan alussa esimerkiksi ohuella juhlavalla huivilla. Pitkät hiukset on perinteisesti pukukoodin mukaan pidetty kiinni esimerkiksi nutturalla tai muussa juhlakampauksessa.
Akateemiset kunniamerkit
Prosessiteekkarina akateemisiin kunniamerkkeihisi kuuluu muun muassa AYY:n kuntanauha ja Teekkarinauha, jotka kiinnitetään frakissa liivin alle laskeutumaan oikealta olalta rinnan ylitse vasemmalle vyötärölle. Iltapuvussa nauhat kiinnitetään oikeaan rinnukseen ruusukkeina. Näiden lisäksi voit käyttää samanaikaisesti myös mahdollisia muita ansaitsemiasi nauhoja, kuten esimerkiksi ansiomerkkinauhaa, osakunnan nauhaa tai toisen opintoalasi nauhaa. Nauhojen määrä on kuitenkin perinteisesti enintään kolme ja nauhojen järjestys ennalta määrätty. AYY:n nauhaa pidetään Teekkarinauhan ja kilta- tai ansionauhan yläpuolella. Hopeinen raita on suunnattu alaspäin ja ruusukkeessa alaspäin ja oikealle. Ohjeet ruusukkeiden taittelemiseen voi katsoa täältä. Ruusukkeen kiinnittämistä helpottaa esimerkiksi koruneula, jollaisen voit hankkia useimmista askartelutarvikekaupoista. Useampia nauhoja käyttäessä on hyvä tarkistaa etukäteen nauhaa koskevat säännöt, sillä joitakin nauhoja koskee erinäisiä sääntöjä, jotka vaikuttavat nauhan sijoitteluun.
Pinssit
Prosessiteekkareilla jäsenyyden symbolina toimii jäsenpinssi, joka sijoitetaan vasempaan rinnukseen. Jäsenpinssin voit ostaa yhdistyksen hallitukselta pHuoneelta. Jäsenpinssin seurana voit käyttää myös muiden tahojen, kuten kerhojen tai toisten yhdistysten, jäsenpinssejä




Valokuvat vasemmalta oikealle: Elsa Kattainen, Elsa Kattainen, Markus Toivonen, Markus Toivonen