Odette Pitkänen

Moikka!

Mä oon Odette, toisen vuoden opiskelija, ja pääaineena mulla on kemian tekniikka ja prosessit. VastuuISOn tehtävä sai mut syttymään ajatuksesta, kuinka upeeta olisikaan päästä ottamaan vielä enemmän vastuuta fuksien parissa, ja siksi haenkin fuksipäälliköksi.

On ollut jo ihan supersiistiä päästä toimimaan fuksien kanssa ja nähdä, miten ihana porukka prosessiteekkareita meillä on jo olemassa ja muodostumassa. Haluaisinkin olla mukana luomassa fuksivuotta, josta jokaiselle jäisi jotain hyvää käteen ja jonka aikana jokainen tuntisi omana itsenään kuuluvansa meidän joukkoon. Fuksipäällikkönä haluaisin ottaa tavoitteeksi sen, ettei kenenkään tarvitsisi mennä luennoille tai tapahtumiin yksin. Muodostuvat kaveriporukat ovat tärkeitä, mutta avoimuus uusille tuttavuuksille läpi opiskeluvuosien on vielä tärkeempää.

Vastuunkanto ei ole mulle uutta, sillä oon esimerkiksi toiminut työelämässä vuoropäällikkönä. Sen kautta oon oppinut organisointia, ongelmanratkaisua ja erilaisten ihmisten kohtaamista. Oon tosi helposti lähestyttävä ja innostun helposti uusista asioista. Mut saa mukaan mihin vaan, jos vaan pyytää! Ehkä senkin takia oon ollut aika aktiivinen opiskelijaelämässä.

Yksi mun suurimmista vahvuuksista on luovuus. Vapaa-ajalla ompelen vaatteita, piirrän ja oikeastaan kokeilen kaikkea, missä vaan pääsee käyttämään mielikuvitusta. Rakastan sitä, kun pienikin ideantynkä muuttuu lopulta oikeaksi toteutukseksi. Tätä samaa innostusta haluaisin tuoda myös fuksitoimintaan uusien ideoiden ja yhteisten kokemusten muodossa. Multa ei ideoita puutu, mutta oon aina myös innolla kuulemassa muidenkin ideoita. Oon joustava persoona, jonka kaa kuka vaan varmasti pääsee yhteisymmärrykseen.

En voi luvata, että jokainen mun idea olisi loistava, mutta voin luvata, että niitä riittää. Haluaisin olla fuksipäällikkö, jonka puoleen voi kääntyä ihan missä vaan asiassa ja jonka kanssa ei varmasti tule tylsää!

Jos sinut valitaan fuksipäälliköksi, mitkä ovat tavoitteesi seuraavalle 1,5 vuodelle?

Mun ehdottomasti suurin tavoite olisi, että puolentoista vuoden päästä mahdollisimman moni fuksi voisi katsoa taaksepäin ja todeta löytäneensä opiskelujen aikana ihmisiä, joiden kanssa haluaa viettää aikaa vielä vuosienkin päästä. Olisi aika ihanaa ajatella, että joku tulevaisuuden paras ystävä, kämppis tai vaikka puoliso olisi alun perin löytynyt meidän järjestämästä tapahtumasta.

Haluaisin panostaa siihen, että fuksit pääsisivät tutustumaan mahdollisimman monipuolisesti eri ihmisiin, eivätkä vain oman ISO-ryhmän tai ensimmäisellä viikolla muodostuneen kaveriporukan sisällä. Mun mielestä yksi fuksivuoden hienoimmista mahdollisuuksista on se, että ympärillä on yhtäkkiä valtava määrä uusia ihmisiä, joihin ei muuten välttämättä koskaan törmäisi. Olisi sääli, jos monet näistä mahdollisista ystävyyksistä jäisivät syntymättä vain siksi, että ihmiset sattuvat päätymään eri porukoihin orientaatioviikolla.

Haluaisinkin rakentaa fuksivuotta, jossa tutustuminen ei perustuisi pelkästään suuriin tapahtumiin tai siihen, kuka uskaltaa ensimmäisenä huutaa nimensä tutustumisleikissä. Mun mielestä parhaat muistot syntyvät usein vähän yllättäen, eikä niitä välttämättä löydy valmiiksi suunnitellusta ohjelmasta. Siksi haluaisin kokeilla erilaisia tapahtumia, sekoittaa porukoita tuttujen ryhmien ulkopuolelle ja jättää tilaa myös fuksien omille ideoille.

Ystävyyssuhteiden lisäksi mulle olisi tärkeää, että fuksit pääsisivät oikeasti tuntemaan PT omaksi killakseen ja teekkarikulttuurin osaksi omaa opiskelijaelämäänsä. Haluaisin, ettei perinteitä vain opeteltaisi ulkoa, vaan että niiden merkitys tulisi tutuksi ja jokainen pääsisi luomaan niiden ympärille myös omia muistojaan. Musta olisi hienoa, jos fuksivuoden aikana jokainen voisi löytää oman tapansa olla teekkari ilman tunnetta siitä, että pitäisi mahtua johonkin tiettyyn muottiin.

Samalla haluaisin innostaa fukseja itsekin vaikuttamaan siihen, millaista toimintaa killassa järjestetään. Olisi upeaa, jos fuksit eivät vain osallistuisi valmiiksi suunniteltuihin tapahtumiin, vaan huomaisivat, että heidän omilla ideoillaan on oikeasti merkitystä. Ehkä siinä samalla syttyisi myös kipinä lähteä myöhemmin ISOksi, toimihenkilöksi tai vaikka hallitukseen.

Ja vaikka fuksipäällikkyys onkin se pesti, joka sai mut hakemaan, mua kiinnostaa valtavasti myös hallitustyö kokonaisuudessaan. Haluaisin oppia muiden pesteistä, tutustua uusiin ihmisiin ja päästä tekemään asioita myös oman vastuualueeni ulkopuolella. Olisi mahtavaa päästä osaksi hallitusta, jossa voidaan innostua toistemme ideoista ja rakentaa yhdessä jotain, mistä koko kilta hyötyy.

Loppujen lopuksi haluaisin, ettei fuksipäällikkökauden onnistumista mitattaisi vain järjestettyjen tapahtumien määrällä. Vaikka tapahtumien ohjelmat, aikataulut ja koristelut varmasti joskus unohtuvat, ne ihmiset, joiden kanssa niissä on naurettu maha kipeänä, voivat pysyä elämässä vielä pitkään. Ja jos puolentoista vuoden päästä joku sanoo löytäneensä PT:ltä elinikäisen ystävän, niin mun mielestä siinä olisi jo aika hyvä syy olla ylpeä.

Opiskelijat, jotka eivät tunne kuuluvansa johonkin yhteisöön tai saa opiskelujen alussa muodostettua suhteita opiskelijatovereihinsa, jäävät usein jälkeen opinnoissaan. Millä keinoin kaikki fuksit onnistutaan integroimaan johonkin yhteisöön tai löytämään oman porukkansa?

Oon aina ollut sitä mieltä, että ystävien löytäminen on vähän epäreilu laji. Toisilla se onnistuu jo ensimmäisenä orientaatiopäivänä, kun taas toiset saattavat vielä marraskuussa miettiä, miten ihmeessä kaikki muut näyttävät jo tuntevan toisensa.

Siksi mä en lähtisi tavoittelemaan sitä, että jokaisella olisi valmis kaveriporukka orientaatioviikon loppuun mennessä. Sen sijaan haluaisin kiinnittää huomiota siihen, miten helposti jokainen pääsee osaksi yhteisöä omista lähtökohdistaan. Kaikille se ei tarkoita samoja tapahtumia tai samanlaista osallistumista.

Erityisesti haluaisin huomioida ne fuksit, joita ei tapahtumissa juuri näy tai jotka eivät ole vielä löytäneet omaa porukkaansa. Tekisin ISOjen kanssa yhteistyötä sen eteen, että myös heille löytyisi sopivia tapoja tulla mukaan. Jos joku ei esimerkiksi pääse orientaatioviikolle, olisi tärkeää, ettei hänen tarvitsisi myöhemmin selvittää kaikkea yksin tai tuntea olevansa muita jäljessä.

Musta välillä unohdetaan, kuinka jännittävältä tapahtumaan tuleminen voi tuntua ihmisestä, joka ei tunne sieltä ketään. Onhan se vähän eri asia astua huoneeseen viiden kaverin kanssa kuin yksin ja huomata, että kaikki muut näyttävät jo olevan omissa porukoissaan. Siksi haluaisin sopia ISOjen ja muiden fuksitoimijoiden kanssa siitä, miten yksin tulevat otetaan vastaan ja autetaan mukaan keskusteluihin. Joskus yksi ihminen, joka tulee moikkaamaan ja ottaa mukaan porukkaan, voi merkitä enemmän kuin kokonainen ilta täynnä ohjelmaa.

Haluaisin myös, että tapahtumista kerrottaisiin etukäteen mahdollisimman selkeästi. Jos ei tunne ketään eikä oikein tiedä, mitä tapahtumassa tehdään, kynnys osallistua voi nousta yllättävän korkeaksi. Olisi hyvä, ettei kenenkään tarvitsisi tehdä salapoliisityötä selvittääkseen, voiko paikalle tulla yksin tai tarvitseeko jotain ottaa mukaan.

Samalla pitäisi muistaa, ettei kaikilla ole aikaa tai halua osallistua jatkuvasti. Opiskelijoilla on erilaisia elämäntilanteita, kiinnostuksenkohteita ja voimavaroja, eikä kenenkään paikkaa yhteisössä pitäisi mitata tapahtumakalenterin täyttöasteella.

Mun mielestä upee yhteisö ei ole sellainen, jossa jokainen käy kaikissa tapahtumissa. Se on sellainen, johon voi ilmestyä kolmen kuukauden tauon jälkeen ja saada edelleen lämpimän vastaanoton myös niiltä puolitutuilta.

Prosessiteekkareille tulee vuosittain yli 200 fuksia. Minkälaisia haasteita ja mahdollisuuksia näet tämän tuovan PT:n fuksikasvatukseen?

Yli 200 fuksia kuulostaa omaan korvaan samaan aikaan ihan mahtavalta ja lievästi logistiselta painajaiselta. Siinä on 200 uutta persoonaa, 200 erilaista opiskelijaelämän alkua ja luultavasti ainakin 200 kysymystä, joihin vastaus löytyy jo jostain Telegram-ryhmästä. Sieltä kun vaan löytäisikin välillä jotain viestivyöryn keskeltä!

Mun mielestä näin suuren fuksimäärän kanssa yksi suurimmista riskeistä olisi se, että toimintaa aletaan suunnitella summanmutikassa. Ehkä sellaiselle kuvitteelliselle fuksille, joka ehtii jokaiseen tapahtumaan, lukee jokaisen viestin, rakastaa ryhmäleikkejä ja muistaa ilmoittautua kaikkeen ajoissa. Harva fuksi kuitenkaan sopii tähän muottiin. Jos tällainen ihminen löytyy, niin haluaisin kyllä kuulla hänen ajanhallintavinkkinsä.

Todellisuudessa jokaisella on erilaiset kiinnostuksenkohteet, aikataulut ja tarpeet. Siksi haluaisin panostaa siihen, että osallistumistapoja olisi useita ja tiedottaminen olisi mahdollisimman selkeää. Mukana pysymisen ei pitäisi vaatia Telegramin seuraamista yhtä tarkasti kuin labratyötä, jossa ohjeen ensimmäinen kohta on jo mennyt pieleen.

Haluaisin esimerkiksi kerätä fukseilta jo syksyn alussa tietoa siitä, millaisesta tekemisestä he olisivat kiinnostuneita ja mikä voisi vaikeuttaa osallistumista. Näitä vastauksia voisi hyödyntää toiminnan suunnittelussa sen sijaan, että yritettäisiin arvailla yli 200 ihmisen mieltymyksiä kahdestaan. Tässä korostuisi myös yhteistyö ISOjen, ISOvastaavan ja muiden fuksitoimijoiden kanssa. Fuksipäälliköiden on mahdotonta tietää kahdestaan kaikkea, mitä yli 200 ihmisen elämässä tapahtuu.

Mutta suuren fuksimäärän hienoin puoli on se, kuinka valtavasti erilaisia ihmisiä pääsee tutustumaan toisiinsa ja löytämään juuri sen oman kaveriporukkansa. Sellaisen, joka voi kestää vaikka loppuelämän. Eikä kaikkien tarvitse tuntea kaikkia. Yli 200 ihmisen yhteisen illanvieton sopiminen voisi muutenkin olla mahdotonta. Sen sijaan näin suuresta joukosta löytyy varmasti ihmisiä, joilla on mitä erikoisimpia yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Haluaisinkin auttaa näitä ihmisiä löytämään toisensa myös pienemmän yhteisen tekemisen kautta.

Lisäksi näin suuressa joukossa on ihan valtavasti mahdollisuuksia saada loistavia persoonia mukaan toimintaamme. Joukossa on varmasti tulevia tapahtumajärjestäjiä, esiintyjiä ja ihmisiä, joiden osaamisesta meillä ei ole vielä hajuakaan.

Yksi mun ideoista olisikin fuksien oma ideapankki, johon saisi ehdottaa kaikkea pienistä illanvietoista vähän hullumpiinkin tapahtumaideoihin. Näistä voitaisiin yhdessä valita toteutettavia juttuja, joiden suunnitteluun myös fuksit itse pääsisivät mukaan. Näin uusia ystävyyssuhteita voisi muodostua vaikka keskellä vuotta, kun kehiteltäisiin yhdessä jotain uutta. Olisi aika hienoa, jos joku voisi ensimmäisen opiskeluvuotensa jälkeen sanoa: ”Hei, toi oli muuten alun perin mun idea!” Haluaisinkin, ettei suurta fuksimäärää nähtäisi vain joukkona, jolle pitää keksiä tekemistä, vaan porukkana, joka voi itse kehitellä ja toteuttaa jotain aivan uutta.

Jos kahdensadan ihmisen joukosta edes yksi löytää sellaisen ystävän, jonka kanssa nauraa vielä valmistumisen jälkeenkin, niin onhan siinä jo jotain aika hienoa.

Miten edistäisit suomen- ja englanninkielisten kandifuksien välistä yhdenvertaisuutta?

Mä oon miettinyt, että ehkä yksi suurimmista esteistä suomen- ja englanninkielisten fuksien tutustumiselle ei olekaan kielitaito, vaan se, että molemmat saattavat odottaa toisen tekevän aloitteen. Kaikille vieraan kielen puhuminen ei tunnu luontevalta. Allekirjoittanuttakin suoraan sanottuna pelotti englannin puhuminen fuksivuoden alussa aika paljon, ja välillä tuntui, että päässä muodostui ihan järkeviä lauseita, mutta ääneen niistä tuli jotain aivan huttua. Vähitellen rohkaistuin kuitenkin puhumaan enemmän ja pääsin loppuvuodesta tutustumaan myös osaan kv-fukseista. Jälkikäteen harmittaa oikeastaan vain se, etten uskaltautunut aiemmin.

Siksi haluaisin, ettei yhteisöllisyyden rakentamista jätettäisi vain englanninkielisten fuksien vastuulle. Myös suomenkielisiä pitäisi rohkaista ottamaan kontaktia, vaikka oma kielitaito tuntuisi epävarmalta.

Yksi mun päätavoitteista olisi järjestää ja ylläpitää yhteistä tekemistä, jossa kieli ei olisi pääosassa. Tärkeintä olisi saada kaikki fuksit kiinnostumaan enemmän yhteisestä tekemisestä ja luovista projekteista, kuten fuksimerkin tekemisestä tai yhdessä järjestettävistä tapahtumista. Nämä voisivat auttaa ihmisiä tutustumaan ilman, että koko tilanteen onnistuminen riippuu siitä, kuinka sujuvasti joku osaa keskustella englanniksi. Samasta projektista tai tapahtumasta kiinnostuneet pääsisivät kuin itsestään tutustumaan toisiinsa tekemisen äärellä, oli kielenä mikä hyvänsä.

Haluaisin myös kiinnittää huomiota siihen, että kieliryhmien sekoittaminen ei tarkoita vain sitä, että samaan tapahtumaan kutsutaan molemmat ryhmät. Jos ihmiset päätyvät siellä automaattisesti omiin tuttuihin porukoihinsa, lopputulos ei välttämättä ole kovin erilainen. Yhteistä toimintaa pitäisi suunnitella niin, että kohtaamisia oikeasti syntyy.

Lisäksi mun mielestä olisi tärkeää miettiä, miten teekkariperinteitä esitellään. Pelkkä laulun sanojen kääntäminen ei välttämättä auta ymmärtämään, miksi sitä lauletaan tai mikä perinteessä on hauskaa. Haluaisin, että kaikilla olisi mahdollisuus ymmärtää myös perinteiden merkitys eikä vain seurata niitä sivusta.

Tekisin mielelläni tiivistä yhteistyötä KV-kapteenin ja ISOjen kanssa ja kuuntelisin erityisesti englanninkielisten fuksien omia kokemuksia. Ja mitä englannin puhumiseen tulee, niin oon sitä mieltä, että huonokin keskustelunavaus on parempi kuin se täydellinen lause, jota ei koskaan uskalla sanoa ääneen.

Fuksipäällikkönä toimiminen on tiimityöskentelyä. Millaisen työparin haluaisit itsellesi ja millainen pari itse olisit? Kuinka omalla toiminnallasi pidät hyvää paridynamiikkaa yllä?

Parasta olisi ehdottomasti työpari, jonka kanssa voisi lähteä suunnittelemaan mitä tahansa tapahtumaa ja huomata vain vähän myöhemmin, että meillä onkin kasassa liuta ideoita ja vaikeuksia päättää, mikä niistä olisi paras. Ja mikä parasta, molemmat olisivat niistä aivan yhtä innoissaan! Tosin olisi myös ihan kätevää, jos toinen meistä muistaisi välillä tarkistaa kelloa ja kalenteria.

Mulle tärkeintä ei kuitenkaan olisi se, että oltaisiin kaikesta samaa mieltä tai edes samanlaisia ihmisinä. Ihan päinvastoin, olisi ihanaa päästä tekemään töitä ihmisen kanssa, joka toisi mukanaan ihan uusia näkökulmia ja saisi mutkin katsomaan asioita eri tavalla. Jos toinen keksii idean ja toinen tekee siitä vielä paremman, niin sehän on älyttömän hyvä alku yhteistyölle.

Haluaisin, että voitaisiin innostaa ja haastaa toisiamme hyvässä hengessä. Että molemmat uskaltaisivat sanoa mielipiteensä myös silloin, kun se on: ”Tää on muuten ihan mahtava ajatus, mut muista, meillä on tähän budjettikin.”

Omalta osaltani haluaisin pitää huolta siitä, että molemmat pääsisivät käyttämään omia vahvuuksiaan ja kokeilemaan myös jotain uutta. Musta vastuunjaon ei pitäisi olla pelkkää tehtävien puolittamista, vaan sitä, että molemmat kokevat pääsevänsä vaikuttamaan ja tekemään itselleen merkityksellisiä asioita.

Hyvää paridynamiikkaa ylläpitäisin avoimella keskustelulla, yhteisillä tavoitteilla ja sillä, että muistettaisiin välillä pysähtyä myös meidän onnistumisten äärelle. Haluaisin, että voitaisiin antaa toisillemme palautetta, kannustaa toisiamme ja myös sanoa ääneen, kun toinen on tehnyt jotain erityisen upeeta. Avoin keskustelu luo luottamusta tässäkin ihmissuhteessa. 😉 Ja jos jokin ei mene suunnitelmien mukaan, voitaisiin ensin miettiä yhdessä ratkaisu ja vasta sen jälkeen nauraa sille, miten tähän tilanteeseen oikein päädyttiin.

Mulle olisi myös tärkeää tutustua työpariini kaiken suunnittelun ulkopuolella. Haluaisin, että meillä olisi sellainen yhteishenki, jossa voi yhtä hyvin pallotella maailman lennokkaimpia ideoita kuin kysyä toiselta, miten päivä on mennyt. Ja että kumpikin uskaltaisi tarvittaessa pyytää apua ilman, että siitä tehdään mitään suurta numeroa.

Oon työpari, jonka kanssa on turvallista olla eri mieltä, helppoa pyytää apua ja aina hauskaa onnistua yhdessä. Plussana työpari saisi kuulla mun parhaat jutut joka päivä. 🙂

Ehkä kaikkein hienointa olisi se, että loppujen lopuksi meillä olisi takana paitsi onnistunut vuosi fukseille, myös niin paljon yhteisiä muistoja ja sisäpiirivitsejä, ettei kukaan muu enää ymmärtäisi puoliakaan meidän jutuista.

Ootan jo innolla teidän kysymyksiä :P!