Julia Koskinen

Heips!

Oon Julia Koskinen, to do -lista lover ja toisen vuoden prosessiteekkari pääaineenani kemian tekniikka ja prosessit. Haen PT:n tiedottaja-sihteeriksi, koska haluisin omalta osaltani viedä eteenpäin PT:n tiedottamista sekä hallituksen toiminnan läpinäkyvyyden parantamista. Koen, että tiedottaja-sihteerillä on suuri vastuu siitä, että yhdistyksen arki rullaa ja jäsenistöllä on huomioitu olo.

Oon osallistunut menneen vuoden aikana aktiivisesti yhdistyksen toimintaan apu-IE:n ja pääkavitaattorin (lämpimät terveiset suolaajilleni <3) rooleissa. Tupsusyksy on vierähtäny lisäksi ISOilun merkeissä. Nää hommat on korostanut mulle entisestään sitä, kuinka tärkeetä noheva tiedottaminen on. 

Miks mä oisin tarpeeks noheva tiedottaja-sihteeri PT:lle? Oon luonteeltani järjestelmällinen ja tunnollinen. Tykkään myös organisoida kaikkea kavereiden kouludedisten aikatauluttamisesta niiden kaappien järjestämiseen asti. Koen, että mulla pysyy langat hyvin käsissä (to do -listojen ansiosta). Anna on vienyt tänä vuonna tiedottamista upeesti eteenpäin esimerkiksi miniviikkisten ja CHEMin yhteisen tapahtumakanavan myötä. Haluisinkin jatkaa toimivia viikkiksiä ja Telegram-kanavien käyttöä, sekä lähteä kehittämään uusia konsepteja. Näistä tärkeimpänä pitäisin hallituksen tekemisten tiedottamista (esim. ”nostoja hallituksen kokouksesta” -konseptin avulla) entistä yhtenäisemmän ja läpinäkyvämmän PT:n mahdollistamiseksi. Toisaalta haluisin lähteä myös kehittämään viestintää toimareiden kanssa – hyödyntäen mitäs muutakaan kuin TikTokia. Toiveenani olisi saada hyödynnettyä TikTokia me-hengen kasvattamiseen, unohtamatta tietenkään sen mahdollista apua (abi)markkinoinnissa.  

Hallitukseen ja tiedotustoimikuntaan toisin tiimipelaajan, joka on aina valmis auttamaan ja kuuntelemaan niin huolia ja murheita kuin kehitysideoita. Toisaalta tuon vastuunottokykyä, jota oon harjoitellut useemman vuoden ajan päävalmentajan roolissa koriskentillä. Valmentajuus on korostanut kykyäni rohkaista jokaista uuden äärellä ja toivonkin tämän piirteen näkyvän myös mahdollisessa tulevassa pestissäni. Tavoitteenani on, että jokaisella olisi turvallinen olo ehdottaa ja kokeilla uusia asioita – epäonnistumista pelkäämättä.

TL;DR:
• Oon KeLa-alfa 😀
• Ystävieni kuvailu minusta: aikaansaava, huolehtiva ja kannustava
• Haluaisin edistää läpinäkyvämpää hallitustoimintaa
• Miksi? Koska kommunikointi ja tiedottaminen ei voi koskaan olla liian hyvää.

Vastaan enemmän ku mielelläni kysymyksiin täällä tai tg:ssä @hoyrytettytummariisi

Vaalijännä-terkuin
Juuli

Mistä osa-alueista koostuu mielestäsi onnistunut ja tehokas tiedotus? Entä miten kiireellinen informaatio saadaan koko jäsenistön tietoisuuteen mahdollisimman nopeasti?

Onnistunut tiedottaminen koostuu mielestäni järkevästi jäsennellystä sisällöstä, joka on ajankohtaista, informatiivista ja monipuolista. Erityisen tärkeää informatiivisuuden toteutumisen kannalta on sekä suomeksi että englanniksi tiedottaminen. Oleellista on myös se, että tiedottaminen tapahtuu hyvissä ajoin ja järkevään vuorokaudenaikaan. Todella kiireisiin tiedotuksiin hyödyntäisin useampaa Telegram-kanavaa, mutta muussa tapauksessa pyrkisin välttämään saman asian toistamista jokaisella kanavalla, jotta asiat eivät hukkuisi infoähkyyn. 

Löydätkö kehityskohteita liittyen yhdistyksen verkkosivuihin tai viikkotiedotteisiin? Jos kyllä: mitä? Jos ei: miksi ei? 

Verkkosivut ovat selkeät ja kaikki tarvittava löytyy muutaman napin painalluksen päästä. Tietojen ja linkkien ajankohtaisuutta ja toimivuutta tulee kuitenkin seurata aktiivisesti. Verkkosivuiltamme löytyvään Google Kalenteriin harkitsisin pienimuotoisia muutoksia niin, että esimerkiksi fuksitapahtumille voisi olla täysin erillinen kalenteri, jotteivat ne sekottaisi paljoudellaan vanhempiakin opiskelijoita. Myös viikkotiedotteissa voisi testata kategoriaryhmittelyä (esim. tapahtumat, työpaikat, opinnot), jotta valtava tietomäärä voisi selkiytyä entisestään. Testaamisen arvoinen idea voisi olla myös tulevan viikon tapahtumien listaus heti alkuun. “Uusi”-merkinnät pitäisin ehdottomasti mukana myös jatkossa!

Kuinka tärkeänä näet sosiaalisen median käytön osana yhdistyksen tiedotusta ja näkyvyyttä? Pitäisikö jonkun alustan käyttöä lisätä entisestään tai vähentää?

Some on mielestäni yksi merkittävimmistä tavoista ylläpitää ja lisätä näkyvyyttä. Lisäksi sen rooli tiedottamisessa ja me-hengen luomisessa on korvaamattoman tärkeä. Tämän takia panostaisinkin someen ja konkreettisena ajatuksenani olisi koota tämän hetken yhden somevastaavan tilalle pieni sometiimii aktiivisen sisällöntuotannon sekä toimareille mielekkään työmäärän varmistamiseksi. Ajatuksenani olisi, että PT:n Instagramin rinnalle otettaisiin käyttöön myös TikTok, jotta yhdistyksemme pysyy ajan hermolla. Tästä ja mahdollisista muista somekonseptiehdotuksista brainstormaisin vuoden alussa sometiimin kanssa. Potentiaalisia konsepteja olisivat mielestäni ainakin kuukauden ja tapahtuman/erikoisviikon recap-videot, joiden sisältöön koko jäsenistö pääsisi osallistumaan. 

Tiedotustoimikunnassa on monia erilaisia toimihenkilöpestejä ja toimikunnan alta löytyy selkeitä omia yksiköitään. Miten varmistaisit tiedonkulun ja työnjaon toimikunnassasi ja onko sinulla mielessäsi jokin tiedotustoimikunnan osa-alue, jota haluaisit kehittää

Kommunikoinnin ja työnjaon tärkeyttä ei voi ikinä korostaa liikaa ja siksi olisikin tärkeää, että yhteiset toimintatavat saataisiin sovittua yhdessä heti vuoden alussa. Tämän jälkeen huolehtisin Telegramin ja miittien avulla siitä, että homma pelaa. Tarkoituksenani olisi antaa toimihenkilöille mahdollisimman vapaat kädet ideointiin ja toteuttamiseen jättämättä heitä kuitenkaan missään vaiheessa oman onnensa nojaan. Etenkin edellä mainitsemani sometiimin kasaaminen ja sen toiminnan starttaaminen sekä kehittäminen kaipaisi erityistä huomiotani, koska ennalta tunnettuja toimivia käytäntöjä ei tuohon “yksikköön” vielä ole.

 

2 Kommentit

  1. ilmarifani112

    Hei Julia, hienoa että haet tiedottaja-sihteeriksi!

    Hypoteettinen tilanne: Kello on maanantaina 23.00, olet sitseillä ja olet nauttinut vahingossa muutaman väkijuoman liikaa ja muistat yhtäkkiä, että olet unohtanut lähettää viikkotiedotteen. Miten toimit?

    Kumpi?
    Google Docs vai Word
    Prosessiteekkarien vai Prosessiteekkareiden
    Kossu vai Jallu
    Instagram vai TikTok
    ProTeesi vai Helsingin Sanomat

    Vastaa
    • Julia Koskinen

      Moikka ilmarifani122 ja kiitos kiperistä kysymyksistä!

      Tässä tilanteessa iloitsisin (kerrankin) ikuisesta kassi-Alma -elämästäni, sillä sitsivarustuksestani löytyy useimmiten myös kone. Avaisin siis koneeni ja lähettäisin valmiiksi tekemäni viikkiksen, minkä jälkeen olisinkin jo valmis kirmaamaan eturiviin CanCanin esitystä varten 🙂

      Docs vai Word – Docs (ootteko ikinä kokeillu tehä ryhmätyötä samaan aikaan samalla Wordilla??)
      Prosessiteekkarien vai Prosessiteekkareiden -virallisempiin yhteyksiin jälkimmäinen
      Kossu vai Jallu – Kossu
      Instagram vai TikTok – Instagram niin pitkään kunnes PT:n TikTok-tili löytyy 😉
      ProTeesi vai Hesari – tässähän on vain yksi oikea vastaus?

      Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *