Yrityssuhdevastaavan kesäterveiset

  • 2018-06-04 22:03:00

Tervehdys ystävät

Heti kärkeen täytyy pyytää kaikilta tekstin lukijoilta nöyrästi anteeksi. Pääni on mennyt toukokuun helteistä vallan sekaisin ja päiväkirjan täyttökin unohtui. Olen siis myöhässä tämän raapustukseni kanssa, mutta toivotaan, että hyvää kannatti odottaa.

Olen Tuomas, PT:n yrityssuhdevastaava vuosimallia 2018. Yleisesti kuvailisin tehtävääni itsenäiseksi, palkitsevaksi ja ennen kaikkea opettavaiseksi. Hoidan siis sanan mukaisesti yhdistyksen suhteita yritysmaailmaan. Ylläpidän jo tuttuja suhteita ja etsin aktiivisesti uusia yhteistyökumppaneita toimikuntani avustuksella, johon kuuluu muutama kisälli ja, edeltävistä vuosista poiketen, yksi excursiovastaavakin.

Ensimmäinen puolivuotinen on ollut mielestäni osaltamme oikein tehokas. Vanhat yrityssuhteet ovat pysyneet elinvoimaisina ja uusia kontaktejakin on löytynyt ensimmäisen puolivuotisen aikana mukavasti. Kuitenkaan tässä kohtaa ei ole varaa nostaa jalkaa kaasulta, vaan töitä täytyy tehdä entistä kovemmin. Vaikka opiskelijahaalariprojekti onkin jo valmis, on syksyn tulevissa tapahtumissa kuten vuosijuhlissakin, vielä paljon suunniteltavaa ja toteutettavaa.  

Kesän osalta varsinaiset työkiireet osaltaan tekevät hallitustyön tekemisestä haastavaa. Onneksi opinnot laitettiin pakettiin (jo) 24. toukokuuta. Välillä kevään mittaan tuntui siltä, että tietokoneesta ja etenkin sähköpostista tuli kiinteä osa minua itseäni niin kutsutulla vapaa-ajallanikin. Onneksi uusi työtehtäväkin luistaa jo hyvään malliin ja yritystapaamisetkin ovat ensimmäisen vuosipuolikkaan osalta hoidettu.

Jos sitä kesäkuun puolella ehtisi paremmin rannallekin, jalkapalloilemaan ja viettämään lämpimiä kesäiltoja upeiden ystävien seurassa. Jokaisen täytyisi välillä muistaa ladata akkujaan ja nauttia elämästä. Kesällä se on vaan jotenkin helpompaa, kuin loskan keskellä talvella. Nautitaan hyvät ystävät!

 

Kesäisin terveisin

Tuomas Sipiläinen, yrityssuhdevastaava

Ilmot

Avoimet ilmot

Tulevat ilmot

  • Ei tulevia ilmoja

Menneet ilmot

Yhteystiedot

Kemistintie 1 D 2
FIN-02151 Espoo
Finland
Y-tunnus: 2647395-7

Sivu kehitysvaiheessa, ota yhteyttä:
tiedottajasihteeri(at)prosessiteekkarit.fi

Sisältö © 2012-2018 Prosessiteekkarit
Ulkoasu © 2012-2018 Markus Sintonen

Prosessiteekkareita tukemassa