Puheenjohtajan pölinät

  • 2018-03-31 14:30:00

Hei vaan kaikille.
Olen tosiaan Jakke Anttila, tämän vuoden hupijohtaja eli tuttavammin PJ. Edellisissä päiväkijateksteissä on mainittu kuinka niitä on ennenkin kirjoiteltu ja sama pätee minuunkin. Tosin siitä tekstistä on jo toista vuotta ja sekin taisi ilmestyä yhtä lähellä kuun vaihdetta.

Sitten asiaan! Vuosi on lähtenyt liikkeelle lennokaasti ja uusia projekteja, kuten Faasimuutos ja sääntöuudistus on edistetty hienosti. Hallituslaiset ovat hoitaneet hommiaan motivoituneesti ja ollaan tietysti muistettu myös pitää hauskaakin välillä erinäisten vujuedustuksien ja kämppäkierroksen muodossa. Nyt kun alun ihmetyksistä ollaan selvitty on aika laittaa seuraava vaihde silmään ja tehdä loppuvuodesta ikimuistoinen.

Mitä itse olen tehnyt? No pääosin aikani kuluu yhdistyskentällä kokoustamiseen sekä hallituksemme, että Neuvoston (koostuu kaikkien erityisasemayhdistysten puheenjohtajista) kanssa. Olemme visioineet erinäisiä koulutustilaisuuksia kaikille vapaaehtoisille sekä tietysti jakaneet hyviä toimintatapoja toisillemme. Opintojeni puolesta toivon valmistuvani kandiksi tässä loppukeväästä, viimeisenä esteenä toimii vanha kunnon KeLa tai siis ViRe jonka tentti osuu toukokuun puoliväliin. Tavoitteenani on myös päästä kesäkuntoon 2018 ja tätä olenkin toteuttanut yhteislenkkien muodossa.

Lopuksi haluan kannustaa kaikkia nauttimaan alku keväästä ja varsinkin tulevasta wapusta!

 

Oispa Wabu,

Jakke Anttila
Puheenjohtaja 2018

Ilmot

Avoimet ilmot

Tulevat ilmot

  • Ei tulevia ilmoja

Menneet ilmot

Yhteystiedot

Kemistintie 1 D 2
FIN-02151 Espoo
Finland
Y-tunnus: 2647395-7

Sivu kehitysvaiheessa, ota yhteyttä:
tiedottajasihteeri(at)prosessiteekkarit.fi

Sisältö © 2012-2018 Prosessiteekkarit
Ulkoasu © 2012-2018 Markus Sintonen

Prosessiteekkareita tukemassa